AfterDawn logo

Intel heittää pyyheen kehään – Luopuu älylasihömpötyksestä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Päälle puettavien laitteiden ensimmäinen aalto näyttää olleen ja menneen, eikä ainakaan Intel keksinyt sellaista liiketoimintaa, että sen kannattaisi enää roikkua mukana. Yhtiö aikoo nimittäin ajaa alas älylaseihin ja -kelloihin keskittyneen divisioonansa.

Divisioona perustettiin päälle puettavien teknologioiden suurimman hypetyksen aikaan, vuonna 2013. Teknologia ei kuitenkaan ollut niin vakuuttavaa tai kiinnostavaa, että siinä olisi vielä ollut aineksia todelliseksi massamarkkinaksi. Intel panosti alaan oman tuotekehityksen kautta, mutta lisäksi se osti alalla toimivia uusia start up -yrityksiä. Yritysostoihin kuului esimerkiksi älykellokehittäjä Basis sekä älylaseja kehittänyt Recon.

Organisaatiomuutoksesta kertoi The Information.

Intel ei ole ainoa, joka on joutunut ongelmiin päälle puettavien laitteiden kanssa. Esimerkiksi Google Glass -lasit osoittautuivat flopiksi, kun niitä ei saatu koskaan kunnolla markkinoille. Snapin Spectacles-kameralasien suosiokaan ei ole ollut mitenkään häikäisevä.

1 KOMMENTTI

WinLix1/1

Maailma ei ole vielä valmis näille. Aivan kuten ei kosketusnäytöille 2000-luvun alussa toisin kuin nyt..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT