Microsoft aikaistaa Surface-julkistusta – Uusia laitteita tulossa jo syksyllä

Kirjoittaja Manu Pitkänen, | Kommentteja (2)

Microsoft aikaistaa Surface-julkistusta – Uusia laitteita tulossa jo syksyllä
Microsoft on päättänyt aikaistaa joidenkin Surface-laitteiden julkaisua tulevaan syksyyn, kertoo ZDNetin Mary Jo Foley. Aiemmin sunnitelmana oli uudistaa Surface-laitteet ensi vuoden alussa Windows 10:n niin sanotun Redstone 2 -päivityksen julkaisun yhteydessä.

Syksyllä päivitettävistä laitteista ei ole kuitenkaan tarkempaa tietoa, mutta Microsoft voi käyttää tilaisuutta hyväksi esimerkiksi uusien Surface-tablettien esittelyyn. Yhtiö on myös esitellyt syksyisin Band-aktiivisuusranneketta, joten sen päivittäminenkään ei kuulu mahdottomalta ajatukselta.

Microsoft aikoo kuitenkin todennäköisesti esitellä viime aikoina huhutun All-in-One-tyyppisen Surface-tietokoneen vasta ensi kesänä. Windows Centralin tietojen mukaan Microsoft kehittäisi kahta AIO-laitetta, joista toinen olisi täysiverinen tietokone ja toinen toimisi lähinnä näyttönä Continuum-käyttöä varten.

Windows 10:lle on tulossa ensi vuonna ainakin kaksi isompaa ohjelmistopäivitystä, jotka tunnetaan yhtiön sisällä Redstone 2- ja Redstone 3 -päivityksinä. Näistä ensinnä mainitun pitäisi tulla saataville ensi vuoden alussa ja viimeksi mainittu myöhemmin samana vuonna.

2 kommenttia

guy_fawkes
Miksi Windows 10?

-Windows 10 on spywarea (nuuskintaohjelmisto) Microsoftin oman määritelmän mukaan.

Lähde: https://www.microsoft.com/en-us/safety/...are-whatis.aspx

-Windows 10 hajotti täyden levy-enkryptauksen (Truecrypt/Veracrypt), jotka ovat ainoita levyn-enkryptaus työkaluja Windowsille ilman taka-ovia.

-Jotkut valittavat rikkinäisitä ajureista, Windows 10 päivitys korvaa toimivat ajurit rikkinäisillä ja on raportoitu jopa kuvakansioiden katoamisesta (!) Omat kuvat hakemistosta. Mitä Microsoft tekee ihmisten henkilökohtaisten kuvien kansiossa ylipäätään?

-Virheilmoitukset eivät ole avuliaita. ("jotakin tapahtui")

-Koska WIndows 10 käyttää securebootia, se on se on paljon vaikeampi asentaa uudelleen.

-Kirjautuminen koneellesi tapahtuu Microsoft-tilin kautta, joka on omituista koska koneesi voi olla myös offline-tilassa. On raportoitu ongelmia myös salasanan muuttamisen kanssa.

-Käynnistysvalikko sisältää mainoksia enenevissä määrin.


-Jopa pasianssi on saatu muutettua huonompaan suuntaan ja lisäksi jopa sekin tuo usein esiin mainoksia.

-Windows versiot versiot paitsi 10 on havaittu jumittavan tällä hetkellä. Lähetteleekö mikkis päivityspakettien lomassa konetta hidastavia softia joilla sitten käyttäjät saadaan kääntymään 10 puoleen?

-Windows 10ssä on vakiona keylogger (näppäinpainallustallenin) päällä. Kaikki tiedot tietyin väliajoin eteenpäin kirjautumisiasi myöten. Microsoft puhuu "käyttäjäkokemuksen parantamisesta"...
hannibal_pjv
Huokaus... 🙄

Kommentoi uutista