Vanhat Windowsit eivät tue tulevaisuuden suorittimia

Kirjoittaja Matti Vähäkainu, | Kommentteja (1)

Vanhat Windowsit eivät tue tulevaisuuden suorittimia
Microsoft on päivittänyt tukiohjeistustaan ja kertoo nyt, että jatkossa Windows 8:n ja sitä aiempien Windows-käyttöjärjestelmien käyttäjät eivät välttämättä saa täyttä tukea tuleville suorittimille.

Muun muassa Intelin uuden sukupolven Skylake-suorittimia tuetaan vain Windows 10:ssä. Microsoft lupaa kuitenkin siirtymäajan osalle vanhemmista Windows-versioista, jotta käyttäjillä on tarpeeksi aikaa siirtyä uuteen käyttöjärjestelmäversioon. Lisätietoja löytyy Microsoftin kattavasta oppaasta

Microsoft tukee uusia piirejä vielä 18 kuukauden ajan ja lopettaa tuen virallisesti 17. heinäkuuta 2017. Yhtiön uusi menettelytapa koskee pääasiassa suorittimia ja muutoin, esimerkiksi tietoturvan osalta, se jatkaa Windows 7:n tukemista vuoteen 2020 ja Windows 8:n vuoteen 2023 saakka.

Windows 10:n markkinointi ja päivitysrumba kokonaisuudessaan on ollut yhtiölle epätavallisen aggressiivinen ja se on joutunut selvittelemään sotkuja, jotka ovat vihastuttaneet aiempiin versioihin tyytyväisiä käyttäjiä.
Suoritintuen poistuminen on selvä viesti Microsoftilta, että on aika siirtyä uuteen Windowsiin ja entistä nopeammalla tahdilla.

1 kommentti

Bazilli
Kyllähän Skylake toimii hyvin Win 7:lla kunhan käyttää muokattua asennusmediaa.

Kommentoi uutista