AfterDawn logo

PC-myynnin lasku kiihtyi entisestään

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä PC-myynti laski riippuen tutkimusyhtiöstä arviolta 5,2 - 6.7 prosenttia, mutta toisen neljänneksen tulokset ovat entistä heikommat. Business Insider kertoo, että PC-myynti hiipui vuoden toisella neljänneksellä jopa yli kymmenyksen.

Gartner kertoo raportissaan, että PC-tietokoneiden myynti tippui 9,5 prosenttia ja IDC:n luvuissa laskua on peräti 11,8 prosenttia. Ero syntyy mahdollisesti siitä, että Gatnerin myyntiluvuissa on ultramobiileja kannettavia, jotka puuttuvat IDC:n luvuista.

IDC kertoo, että ainoastaan Apple on onnistunut kasvattamaan myyntiään maailmanlaajuisesti viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Applen 16 prosentin kasvu onkin esimerkiksi Acerin n. 27 prosentin laskuun verrattuna huima tulos.

PC-laitteita myytiin huhti-kesäkuussa kaikkiaan 66,1 (IDC) - 68,4 (Gartner) miljoonaa kappaletta (2014Q2: 75 - 75,6 miljoonaa). Lenovo säilytti ykköspaikkansa n. 20 prosentin osuudella.

1 KOMMENTTI

Skalevi1/1

Valmiiden tietokoneidin myynti laskee, mutta komponettien myynti varmaan vain nousee entisestään.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT