AfterDawn logo

Pelaajat raivoissaan: uusi Batman-peli pykii pahasti niin Nvidian kuin AMD:nkin näytönohjaimilla

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Tänään pelaajien käsiin päätynyt uusi Batman: Arkham Knight on odotettu uutuus, joka on saanut ennakkoarvosteluissa jälleen paljon kehuja. Julkaisupäivä ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen.

Pelaajat ovat valittaneet niin Redditin kuin Steaminkin kautta pelin PC-version suorituskykyongelmista. Ilmeisesti ongelmia on ollut molempien suurien näytönohjainvalmistajien korteilla ja myös huippumalleilla ja uusimmilla "Game Ready" -ajureilla. Suurimmat yskimiset koskevat kuitenkin AMD:n näytönohjaimia, kirjoittaa Ars Technica.

Tuloksena peli on saanut Steamissa valtavan ryöpyn kielteisiä arvosteluja. Pelin valmistanut Rocksteady Studios on ilmoittanut olevansa etenkin AMD:n korttien kanssa ilmenneistä ongelmista erittäin tietoinen ja työskentelevänsä AMD:n kanssa kiivaasti niiden ratkaisemiseksi. Tällä hetkellä pelaajat kuitenkin taistelevat muun muassa valtaisien ruudunpäivitysongelmien kanssa. Peli on paikoin rikki jopa niin pahoin, ettei sitä voi pelata lainkaan. Myös koneen kaatuilusta ja muistivuodoista kuuluu huhua.


Lukuisten varsinaisten ongelmien lisäksi pelaajat ovat ihmetelleet ruudunpäivityksen keinotekoista rajoittamista 30 kuvaan sekunnissa. Tämän voi ilmeisesti ratkaista muuttamalla Max_FPS-arvoa BmSystemSettings.ini-nimisestä tiedostosta (omalla vastuulla).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT