Jolla hankki faneilta ja sijoittajilta rahoitusta – aikoo iskeä Googlen heikkoon kohtaan

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Jolla hankki faneilta ja sijoittajilta rahoitusta – aikoo iskeä Googlen heikkoon kohtaan
Jolla kertoi tänään saattaneensa onnistuneesti loppuun Indiegogo-joukkorahoituskampanjan lisäksi sijoittajille suunnatun Series B -rahoituskierroksen. Yhtiön mukaan se on näin ollen saanut kerättyä tähän mennessä 34 miljoonaa euroa. Indiegogossa saavutettiin yli 1,8 miljoonaa dollaria, minkä ansiosta Jolla Tabletiin on tulossa tuki jaetulle näytölle.

Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnion mukaan yhtiö aikoo vastaisuudessa keskittyä ohjelmistokehitykseen. Yhtiön mukaan sen "tavoitteena on rakentaa lisensointikumppanuuksia teollisuuden avaintoimijoiden kanssa", eikä se koe olevansa laitevalmistaja. Ilmoitus saattaa tuntua hieman yllättävältä Jolla Tablet -rahoituskampanjan jälkeen, mutta Jolla aikoo kuitenkin tuoda markkinoille omia lippulaivalaitteita. Tarkoituksena on saada laitevalmistajat käyttämään Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmää.

"Monet ihmiset, erityisesti Suomessa, näkevät Jollan vain laitevalmistajana vaikka 90% toiminnastamme on Sailfish OS:n ohjelmistokehitystä", Antti Saarnio jatkaa. "Maailmassa on paljon suuria laitevalmistajia ja me annamme heidän keskittyä laitebisnekseen. Jollan ydin on nyt ja tulevaisuudessa ohjelmistokehityksessä."

Jolla kertoo etsivänsä parhaillaan kumppaneita digitaalisen sisällöntuotannon ja sähköisen kaupankäynnin aloilta. Yhtiön mukaan Googlen ekosysteemiä ei ole suunniteltu sähköisen kaupankäynnin kumppanuuksille, eikä sitä ole helppo siihen valjastaa, minkä takia Jolla näkee siinä houkuttelevan markkinaraon.
"Tässä on Jolla tulevaisuuden mahdollisuus: mobiilimaailman siirtyessä sovelluskeskeisestä vaiheesta kaupankäynnin vaiheeseen, Jolla voi tarjota parhaimman käyttäjäkokemuksen kuluttajille. Toivotamme operaattoreiden ja laitevalmistajien lisäksi kaikki digitaalisen sisällön ja sähköisen kaupankäynnin tekijät mukaan rakentamaan Sailfish OS -agendaa kanssamme."

Kommentoi uutista