Applen OS X Yosemiten avoin beta-testaus alkoi

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Applen OS X Yosemiten avoin beta-testaus alkoi
Apple on avannut syksyllä julkaistavan OS X Yosemiten julkisen beta-testauksen. Käyttöjärjestelmän kehitysversiota pääsevät testaamaan miljoona ensimmäistä kiinnostunutta.

Beta-testaukseen mukaan pääsemiseksi kiinnostuneiden pitää ensin anoa latauskuponkia. Kupongin saatuaa käyttäjä voi ladata Yosemiten Mac App Storesta.

Testaajien toivotaan antavan niin risuja kuin ruusuja käyttöjärjestelmästä, jotta Apple voisi parantaa ohjelmistoaan ennen syksyn julkaisua. Apple kuitenkin muistuttaa, ettei beta-versiota tule asentaa pääasiallisessa käytössä olevaan Maciin. Apple myös huomauttaa, että jotkin Yosemiten ominaisuudet edellyttävät iOS 8:aa, jota ei tarjota julkiseen testaukseen.

Apple esitteli OS X Yosemiten kesäkuun alussa WWDC-kehittäjätapahtumassa. Sen kärkiominaisuuksiin kuuluvat iOS 7 -tyyppinen käyttöliittymä, parannettu Spotlight ja ehostetut järjestelmäsovellukset. Uutta on myös niin sanottu Handoff-ominaisuus, jonka avulla iPhonella tai iPadillä aloitettu suorite voidaan tehdä loppuun kitkattomasti OS X:llä.

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Uusin viesti Keskustelualue
Ongelmia näytönohjaimen(?) kanssa 3 10.11.2016 18:23 Yleistä keskustelua
Synaptics ohjauspaneeli ei toimi 3 11.8.2016 21:01 Kannettavat tietokoneet
Lisää... | Kirjoita uusi viesti keskustelualueille