AfterDawn logo

Intel esitteli 64-bittisen Androidin ja uuden järjestelmäpiirin

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Intel on esitellyt Kiinan Shenzhenissä järjestyssä konferenssissa uusia tuotteita. Piirivalmistajana tunnettu Intel esitteli edullisen Braswell-järjestelmäpiirin, mutta myös 64-bittisen version Android 4.4 KitKatista.

Intel-pomo Kirk Skaugen kertoi CNETille, että Braswell-koodinimellä tunnettu uusi piiri on jatkoa Bay Trail -suorittimille, joita on nähty edullisissa tietokoneissa, kuten Chromebookeissa. Luonnollisesti Intel on keskittynyt parantamaan erityisesti suorituskykyä ja energiatehokkuutta.

Mikä kenties mielenkiintoisempaa, niin Intel esitteli myös 64-bittisen version Androidin uusimmasta KitKat-versiosta. Google ei ilmeisesti ole vielä uskonut 64-bittisyyden yleistyvän mobiililaitteissa, joten sille ei tukea löytynyt KitKat-julkaisusta. Intel on kuitenkin ottanut ohjat omiin käsiinsä ja lisännyt kerneliin tuen 64-bittisille suorittimille ja erityisesti Intelin valmistamille sellaisille.


Intel kertoo, että uuden kernelin avulla laitevalmistajat voivat alkaa jo kehittämään seuraavan sukupolven laitteita. Samalla odotamme tietysti Googlen virallista 64-bittistä julkaisua.

2 KOMMENTTIA

hannibal_pjv1/2

Well, ensin puhelimet menivät vasemmalta ohi pöytäkoneista näyttöjen osalta... Kohta ne menevät ohi oikealta muistin määrässä ja prossien 64bit penetraatiossa... Koska ne painuu ohi GPU powerissa... Sitä päivää odotellessa...
Hyvä homma Intelin osalta! Mahdollistaa 64 bittiset laitteiden kunnon kehittämisen.

Vilperi132/2

Originally posted by hannibal_pjv:

Well, ensin puhelimet menivät vasemmalta ohi pöytäkoneista näyttöjen osalta... Kohta ne menevät ohi oikealta muistin määrässä ja prossien 64bit penetraatiossa... Koska ne painuu ohi GPU powerissa... Sitä päivää odotellessa...
Hyvä homma Intelin osalta! Mahdollistaa 64 bittiset laitteiden kunnon kehittämisen.

Gpu powerissa eivät tule menemään ohi. Ja millä perusteella ovat menneet ohi näyttöjen osalta? Pistähän linkkiä 8k resoluutio älypuhelimesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT