AfterDawn logo

Asus kehittämässä uutta ARES III -näytönohjainta

Panu Roivas Panu Roivas
4 kommenttia

Huhujen mukaan Asus aikoo julkaista uuden mallin ARES-näytönohjainsarjaansa, jossa on nähty aiemmin jo Radeon HD 5970 (ARES) ja 7990 (ARES II). ARES III:n odotetaan luonnolisesti sisältävän kaksi Radeon R9 290X -piiriä.

Huhuosastolla on liikkunut puhetta R9 290X-X2 -nimellä kulkevasta tuplanäytönohjaimesta, jonka koodinimi olisi osuvasti Vesuvius. Moni ei ole kuitenkaan henkeä pidellen odottanut AMD:n julkaisevan virallista versiota kahden jättipiirin kortista, sillä jo R9 290X:n referenssiversiolla on merkittäviä ongelmia lämmöntuoton osalta.

Asus ratkaisi lämpöongelmat ARES II:n aikaan suljetulla vesijäähdyttimellä, mikä lieneekin 290X-X2:n tapauksessa ainoa järkevä ratkaisu kahden Hawaii XT -piriin lämpökuorman hallintaan. ARES II:n julkaisuhinta oli aikanaan 1600€, mutta sitä vaivasi CrossFiren kompastuskiveksi muodostunut ruudunpäivityksen epätasaisuus. AMD julkaisi vastikään toisen korjauspäivityksen ongelmaan, ja vikaa löytyykin enää DX9- ja OpenGL-sovellusten osalta.


Asuksen uskotaan esittelevän ARES III -näytönohjainta Computex-messuilla kesäkuun alkupuolella.

4 KOMMENTTIA

R4ndom11/4

Olisi hauska tietää tämän virrankulutus...

Lakupiip2/4

Quote:

ARES II:n julkaisuhinta oli aikanaan 1600€, mutta sitä vaivasi CrossFiren kompastuskiveksi muodostunut ruudunpäivityksen epätasaisuus.

Olisi hauskaa tietää kuka ostaa kaksi ARES II ohjainta kun yksikin pyörittää uusia pelejä ultralla monia vuosia?

JoniS3/4

Originally posted by Lakupiip:

Quote:

ARES II:n julkaisuhinta oli aikanaan 1600€, mutta sitä vaivasi CrossFiren kompastuskiveksi muodostunut ruudunpäivityksen epätasaisuus.

Olisi hauskaa tietää kuka ostaa kaksi ARES II ohjainta kun yksikin pyörittää uusia pelejä ultralla monia vuosia?

käsittääkseni noissa korteissa on 2x piirejä sisällä =käytännössä crossfire samoilla ongelmilla kun kahdella irtonaisellakin näyttiksellä.

johtaja594/4

Asus Mars Maxwell kiinnostaisi, jos sellainen joskus tulee.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT