AfterDawn logo

Odotetun päivityksen myötä Windows 8.1 saattaa oletuksena piilottaa tiilinäkymän

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
12 kommenttia

Microsoft on valmistelemassa Windows 8.1 -käyttäjilleen päivitystä, jonka pitäisi jälleen helpottaa hiiren ja näppäimistön kanssa elävää kuluttajakuntaa.

Alkuperäinen Windows 8.1 muutti järjestelmää niin, että käyttäjän oli mahdollista asettaa kone käynnistymään perinteiselle työpöydälle. Oletuksena käynnistyksen jälkeen näkyviin tulee kuitenkin edelleen aloitusruudun tiilinäkymä. The Vergen lähteiden mukaan Microsoft testaa tällä hetkellä päivitystä, joka avaisi työpöytänäkymän oletuksena.

Muutos ei ole teknisesti suuri, eikä se varmaankaan muuta kovin monen käyttäjän tapaa käyttää tietokonettaan (koska asetuksen on voinut jo nytkin säätää haluamakseen), mutta periaatteen tasolla myönnytys on Microsoftille suuri. Yhtiö on joutunut päivitysten myötä yhä enemmän taipumaan käyttäjien toiveisiin ja ottamaan niin sanotusti askelia takaisin kohti "vanhaa ja hyvää". Uuden järjestelmän kanssa on jouduttu tasapainottelemaan kosketusnäyttökäytön ja perinteisen osoitinlaitekäytön välillä.

WZorin mukaan muutoksia olisi tulossa tietokoneen käynnistymisen lisäksi myös sammuttamiseen. Tällä hetkellä Windows 8.1:ssä tietokoneen sammuttaminen on ehkä hieman monimutkaisempaa kuin Windows 7:ssa, kun "virtapainike" on piilotettu valikon taakse. Kuvavuodon perusteella päivitys toisi virtapainikkeen aloitusruudun yläreunaan. Aloitusruutuun olisi kuvista päätellen tulossa muitakin muutoksia.

Microsoftin päivitystä, joka kulkee ainakin toistaiseksi nimellä Update 1, odotetaan jakeluun maaliskuussa. Tämänhetkiset tiedot päivityksestä ovat joko hyvin alustavia tai lähes huhupohjalla, ja yhtiö testaa erilaisia versiota edelleen, joten kiveen asioita ei kannata vielä minkään suhteen kirjailla.

12 KOMMENTTIA

jonppaa1/12

Windows 8:n "intuitiivisuus" on kaukana siitä mihin sillä on pyritty. Ensin hävitettiin Käynnistä-palkki, ja sitten se piti tuoda takaisin. Nyt ollaan palauttamassa takaisin myös perinteistä työpöydälle käynnistystä. Tässä on tulos kun perinteisellä insinöörimielellä pyritään luomaan jotain intuitiivista. Hot cornerit eivät ole millään tapaa intuitiivisia. Ei ole ihme että vanhat Windows-käyttäjät ovat hukassa elleivät satu tietämään ennestään että valikon saa esiin viemällä osoittimen oikeanlaidan nurkkiin.

Microsoft on niin hukassa. Yrittää kopioida Applea ja menettää kohta vanhatkin Windows-käyttäjät.

R3DgRu2/12

Originally posted by jonppaa:

Lisäksi W8 on yhtä ruma kuin joku 98. Minut ainakin menettivät. Olen suuri silmäkarkin ystävä, eli Ubuntu Compiz Fusionin kanssa oli luonnollinen valinta. Nyt on karkkia myös silmille. :D

Labratoria3/12

Höpö höpö, hyvältähän tämä näyttää, Käynnistä-valikkoakaan ei kaipaa, vaikka sellainen löytyykin. :)

RekookeR4/12

Originally posted by R3DgRu:

Lisäksi W8 on yhtä ruma kuin joku 98. Minut ainakin menettivät. Olen suuri silmäkarkin ystävä, eli Ubuntu Compiz Fusionin kanssa oli luonnollinen valinta. Nyt on karkkia myös silmille. :D

Kuvahakuun Ubuntu Compiz Fusion, tuoko muka esimerkki silmäkarkista ja hyvännäköisyydestä? Toihan on käsittämättömän karmea ja epäkäytännöllinen!

Unit984Beta5/12

Ensim microsoft kehttää käyttöliittymää windows 95 aina windows 7 asti, tehden vain parannukisia ja yleisesti pieniä muutoksia. Sitten tekee vallankkumouksen ja kuvittelee että vuosikymmenen vanhaa käyttöliittymää käyttäneet hyppivät riemusta.
Kärjistäen voisi verrata että ranskan ympäriajon järjestäjät sanoisivat että sori vain kisaajat, mutta tästä vuodesta eteenpäin ajetaan kisaa vain yksipyöräisillä. ota tai jätä.
Myönnytyksenä sitten voisi ajaa kahdella yksipyöräisellä yhtä aikaa..

R3DgRu6/12

Originally posted by RekookeR:

Originally posted by R3DgRu:

Lisäksi W8 on yhtä ruma kuin joku 98. Minut ainakin menettivät. Olen suuri silmäkarkin ystävä, eli Ubuntu Compiz Fusionin kanssa oli luonnollinen valinta. Nyt on karkkia myös silmille. :D

Kuvahakuun Ubuntu Compiz Fusion, tuoko muka esimerkki silmäkarkista ja hyvännäköisyydestä? Toihan on käsittämättömän karmea ja epäkäytännöllinen!

Kuvien perusteelle ei voi sanoa onko se käytännöllinen vai ei, mutta on siinä silmäkarkkia, kun tehosteita on joka lähtöön. Mun mielestä ainakin hieno ja sehän riittää. W8 ikkunat ovat rumia, koska ne on haaleita, kantikkaita ja tasomaisia lättyjä eikä siirtymäanimaatioita yms. lainkaan. Tuossa esim. kun raahaa ikkunaa, niin se "lepattaa" sillei hienosti.

RekookeR7/12

Onko se sitten järjestelmälle raskas, kun se tekee tuollai?

R3DgRu8/12

Ei suinkaan. Toimii mun kivikautisessa raaskussa noin 50fps. Siinä on 2,8Ghz pentium 4, 1Gt RAMia, Nvidia GT210. Ainoastaan keskusmuisti loppuu kesken jos useilla työpöydillä on sovelluksia.

RekookeR9/12

Sittenhän voisin kokeilla sitä omassa kivikautisessa vehkeessä, siinä on sama kivi ja 2Gt muistia ja joku näyttis jonka tuuletin saa korvat vuotamaan verta ennen kuin lämpenee.
Tuo XP mikä siinä on, alkaa olla liian epäluotettava joten voisi kokeilla jotain muuta...

R3DgRu10/12

Nonii :D

jartar11/12

Oikeaan suuntaan mennään. En ihmettelisi vaikka "silmäkarkit" lisättäisiin seuraavaksi. Niiden poistaminen oli täysin väärä päätös. Idea otettiin mobiilikäyttiksistä ymmärtämättä sitä, että niissä se on toimivuuden ja käytön kannalta pakollinen juttu. Suorituskyky, muistin määrä ja näytön fyysinen koko toimii rajoittavana tekijänä. Ei ole yhtään syytä miksi kaikilta windows käyttäjiltä oli pakko ottaa "silmäkarkit" pois...

qwerty8312/12

En kyllä ymmärrä miksi kukaan haluaa käynnistää kasin suoraan työpöydälle. Itse ainakin pidän ihan mielettömän hyvänä ominaisuutena sitä, että näen heti käynnistyksen jälkeen Modernissa viitteet uusista sähköposteista, kalenterimerkinnöistä, säästä ja uutisista. Minusta juuri ne on Windows 8/8.1:n miellyttävin ominaisuus. Samalle ruudulle mahtuu myös ihan kirkkaasti haluamani sovellusten starttikuvakkeet.

Mitä tulee hot cornereihin, niin en enempää erimieltä voi olla jonppaan kanssa. Minusta on todella miellyttävä käyttää HTPC:tä touchpad näppäimistöllä tai pelkällä hiirellä. Ei tarvi tähtäillä mitään kuvakkeita, eikä tarvitse käyttää lainkaan alt+tabia jos nyt ei sitten ihan tarkoituksella sitten aja jotain fullscreen peliä tms. milloin hotcorner ei saakaan toimia.

Ainoa vika kasissa oli, että siinä ei ollut minkäänlaista "tutoriaalia" ominaisuuksiin. Onneksi sen laittoivat 8.1:n ja siinä se toimii minusta hyvin. Paha vain että tekivät sen suhteen kyllä aika kuningas mokan. Hetken olin itsekin pihalla, että miten tämän pitää toimia. Mutta kun ominaisuudet hoksasi, niin tällä hetkellä pidän 8.1:tä kevyesti parhaimpana tämän hetken käyttiksenä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT