AfterDawn logo

Windows-tablettien toimitukset kasvoivat lähes 530 prosenttia – Apple edelleen ylivoimainen ykkönen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

IDC:n mukaan huhti-kesäkuussa toimitettiin yhteensä 45,1 miljoonaa taulutietokonetta, mikä on noin 60 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona (28,3 miljoonaa kappaletta). Valmistajien ylivoimainen ykkönen on Apple, vaikka sen iPad-toimitukset laskivat vuoden takaisesta varastotasojen pienentämisen takia.

Varastojen pienentämisen lisäksi Apple ei julkaissut keväällä uutta iPad-mallia, mikä osaltaan selittää 14 prosentin laskun viime vuotiseen (jolloin Apple toi Retina-näytön iPadiin). Näistä seikoista huolimatta Apple toimitti 14,6 miljoonaa iPadiä, mikä on noin 80 prosenttia enemmän kuin sen lähin kilpailija Samsung. Korealaisvalmistajan toimitukset ylsivät huhti-kesäkuussa 8,1 miljoonaan kappaleeseen. Asus oli kolmanneksi suurin kahden miljoonan taulutietokoneen toimituksillaan. Lenovo ja Acer olivat seuraavilla sijoilla 1,5 ja 1,4 miljoonalla toimitetulla laitteella.


Suurin joukko oli kuitenkin kategoria "Muut", jonka toimituksiksi laskettiin 17,5 miljoonaa tablettia.

Alustatasolla Android meni Applen iOS:n ohi. Googlen alustaan pohjautuvia tabletteja toimitettiin noin tuplasti enemmän kuin iPadejä. Androidia kovempaan vuosikasvuun ylsi kuitenkin Windows, jonka tableteille optimoitu Windows 8 julkaistiin viime syksynä. Vajaan 530 prosentin kasvu ei kuitenkaan siivittänyt kuin 1,8 miljoonaan toimitettuun laitteeseen. Windows RT -taulutietokoneita toimitettiin vain 200 000 kappaletta

1 KOMMENTTI

Labratoria1/1

Quote:

Näistä sekoista huolimatta


Miksi jokaisesta jutusta löytyy kirjoitusvirheitä? :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT