AfterDawn logo

Windows 8:n kasvu hidastunut, Windows 7 sai osuuksia takaisin

Sami Koivunen Sami Koivunen
27 kommenttia

Kahden vuosineljänneksen jälkeen Windows 8 -käyttöjärjestelmän nousu Windows 7:n haastajaksi näyttää etenevän hitaasti, uutisoi The Next Web.

Net Applicationsin kokoamien tietojen perusteella Windows hallitsee tällä hetkellä käyttöjärjestelmämarkkinoita 91,6 prosentin osuudella Macin seuratessa 7,2 prosentin osuudella ja Linuxin ollessa kolmantena 1,3 prosentin osuudella. Tämän vuoden aikana Windows on menettänyt osuuksia kilpailijoille lukuun ottamatta maaliskuuta ja heinäkuuta.

Windows 7 menetti markkinaosuuksiaan ensimmäisen kerran tämän vuoden tammikuussa juuri ylitettyään 45 prosentin rajan. Heinäkuussa käyttöjärjestelmä kuitenkin nosti osakkeitaan 0,13 prosenttiyksiköllä.

Windows 8 on kasvanut hitaasti, mutta kuitenkin varmasti verrattuna muihin versiohin. Kesäkuussa kasvua tuli 0,83 prosenttiyksikköä ja heinäkuussa 0,3, joka on pienin nousu sitten viimelokakuisen julkaisun. Windows XP:n suosiosta kertoo heinäkuussa tapahtunut 0,02 prosenttiyksikön nousu.

Net Applications on kerännyt tiedot seuraamalla 160 miljoonaa uniikkia vierailijaa yhteensä 40 000 eri verkkosivulla.

Edit. Korjaus viimeiseen virkkeeseen.

27 KOMMENTTIA

Aapeli941/27

Olisko kuitenkin 160 miljoonaa uniikkia vierailijaa?

Quote:

Net Applications uses data captured from 160 million unique visitors each month by monitoring some 40,000 websites for its clients.

Dunbar2/27

Originally posted by Aapeli94:

Olisko kuitenkin 160 miljoonaa uniikkia vierailijaa?

Quote:

Net Applications uses data captured from 160 million unique visitors each month by monitoring some 40,000 websites for its clients.

Jep. Kiitos tarkkaavaisuudesta.

spukke3/27

xp ok vista hyppy yli 7kaan. 8 hyppy yli 9siin. noin ainakin mulla. sit kun lopulta palaa käpy niin pingviiniä koneeseen..

G0lden_Kebab4/27

Kyllähän sen nyt näkee ettei 8. tule 7. tai xp veroista, kun xp kin on vielä suuressa osaa koneita ja sitten firmat päivitää siitä seiskaan.

8 jää lähes vistan kaltaiseksi, hetken käyttikseksi.

Tiedän erään ison firman joka juuri päivitti xp koneet seiskaan.

mcmopo5/27

Kyllähän tuo 8 rupeaa jossain vaiheessa päätään nostamaan kun 7:aa ei enää uusiin koneisiin saa ellei ole jotain vanhaa lisenssiä itsellä. Vaikka vista olikin täysi romu niin olisi sekin noussut jos 7 ei olisi tullut niin nopeasti perässä. Ainut mikä pitää vielä 8:n alhaalla on se että MS keksii uusia innovaatioita kuuntelematta kuluttajaa ollenkaan. Eli täysin samalla tavalla kuin Nokiakin teki ennen romahdustaan.

readyEddy6/27

Saa nähdä miten kauan Ballis saa pitää pallinsa. Mikään ei ole onnistunut hänen johtajuutensa aikana. KIN, Bing, Windows Phone, Surface, Windows 8... Floppien lista on loputon.

Michelola7/27

Kyllä windows phone 8 on hyvinkin onnistunut tekele. Samoin windows 8, tosin ilman kosketusnäyttöä se on vain windows 7, ei varmaan mitään eroa. Sen tosin sai 30 eurolla joten ei ollut huono diili

H4X0R-X8/27

Originally posted by Michelola:

Kyllä windows phone 8 on hyvinkin onnistunut tekele. Samoin windows 8, tosin ilman kosketusnäyttöä se on vain windows 7, ei varmaan mitään eroa. Sen tosin sai 30 eurolla joten ei ollut huono diili

Tähän jätän eroavan mielipiteen. Niin hyvässä kuin pahassakin 8 ei ole 7, oli kosketusnäyttö tai ei. Muutamia suuria eroja ovat Ajurit, käynnistä ja muut valikot vs. metro, nopeus, windows store.

Näistä tarkentaakseni, seiskassa suorastaan legendaarinen ajuri ja sovellustuki, joka kasin kohdalla ontuu. Seiskassa melkein kaikki laitteet toimivat itsestää ja vanhat pelit ja vehkeet saa lähes poikkeuksetta toimivaan, asentamalla tai asetuksilla, kun taas kasille eivät kaikki ajurit ja sovellukset kelpaa millään. Metro taas jakaa mielipiteet, ollessaa loistava pienellä läppärillä tai kosketusnäytöllä ja jopa kännykässä, se on suorastaan varsin karmea, suurella näytöllä ja perinteisellä pöytäkoneella. Kasi taas on nopeampi työpöydällä, etenkin kiintolevyltä käytettäessä, sekä kasin kanssa on tämä store.

Joten kyllä näillä kahdella käyttöjärjestelmällä on varsin käteentuntuva ero, etten sanoisi että kyseessä on jopa suurempi ero, kuin muutaman muun välissä on ollut.

Michelola9/27

ajureista en osaa sanoa, itsellä kaikki laitteet saanut toimimaan, vaikka pari kertaa joutunut ns. väkisin asentamaan. Ja metroahan ei ole pakko käyttää, ei sitä edes huomaa olevan olemassa. Ja mielestäni kasin haku-toiminto ja sivupalkki kokonaisuudessaan on niin loistava että se pieksee käynnistä-valikon mennen tullen. Mutta ei siinä, seiskan olisin varmaan ostanut jos olisi yhtä halvalla saanut, mutta kyllä tää kasikin on osottautunut paljon paremmaksi kun kuulopuheiden perusteella oletin. Ilmeisesti aika lyhyellä kokeilulla moni tuominnut

jartar10/27

Kasin myynti kyllä lähentelee katastrofia. Alun halpa hinta, eikä pakettikoneiden mukana tuleminen ole saanut nostettua suosiota tuon suuremmaksi. Huono suoritus mikä ei tullut yllätyksenä...

ArttuH5N111/27

Itse olen yksi niistä "jääräpäistä" joka käyttää edelleen Windows XP:tä. En ole nähnyt mitään syytä siirtyä uudempaan Windowsiin.

Vista on täysi susi.
7 on "ihan OK", mutta ei merkittävästi XP:tä parempi. Yhteensopivuusongelmia monien ohjelmien/pelien kanssa kaupan päälle.
8 - Luulin oikeasti, kasi on vielä betassa tai jotain. Ja en todellakaan halua mitää tablet-käyttistä täysiveriseen tietokoneeseeni. Saatika sitä laumaa yhteensopivuusongelmia.

Windowsin käyttö jääkin koko ajan vähemmälle ja vähemmälle, kun päivittäisessä surffaus/viihdekäytössä on linux. Seuraavaa hyvää Windowsia odotellessa.

Lumikki12/27

Kyllä se vähän on niin että Windows ME, Vista ja Windows 8 ovat floppeja, eikä sitä käy kieltäminen vaikka kuinka pitäisi jommasta kummasta.

Suurin ongelma on kuitenkin se että Windows 8 on floppi työpöytä käytössä koska Microsoft valitsi tietyn uuden suuntauksen käyttöliittymään, eikä se suunta välttämättä tule Windows 9:ssä muuttumaan. Joka johtaa siihen että koska Microsoft on jo vuosia "pakottanut" ihmisiä uusimaan käyttöjärjestelmänsä luodessaan tahallisesti yhteensopivuusongelmia, tulee uusi ongelma.

Nyt kuitenkin on vaarassa syntyä ensimmäistä kertaa tilanne, jossa voi joutua tilanteeseen että ei ole saatavissa kunnollista uutta Windows versiota ja vanha jää liian vanhaksi. Jolloin joutuu miettimään kokonaan uusia vaihtoehtoja.

Itse siirryin kokonaan Linuxiin kun nykyiset Windows versiot eivät enää täyttäneet tarpeitani tai osittaan olleet tarpeelisia. Minulla on siis Windows 7 ja Linux Mint käytössä, joista käytän Linuxia noin 99,9% ajasta. Kaiken lisäksi Linux on kokonaan ilmainen, mukaan lukien ohjelmat. Windowsia käytän lähinnä vain Windows pelien pelaamiseen, en mihinkään muuhun, enkä oikein enää edes pelaile mitään. Johtuen taas peli yhtiöiden internet vaatimuksista. Mutta jotain vanhoja pelejä joskus jota kaapista löytyy tulee pelattua, kun ne vielä toimii ilman internettiä.

hannibal_pjv13/27

Originally posted by Lumikki:

Microsoft valitsi tietyn uuden suuntauksen käyttöliittymään, eikä se suunta välttämättä tule Windows 9:ssä muuttumaan.

Tuo on hyvin todennäköistä. Tablettien ja mobiililaitteiden määrä kasvaa entisestään, joten Mikkisoftan kannattaa tehdä jatkoa kosketusnäytöllisille käyttäliittymille. 9 ja 10 ovat luultavasti "Metro" pohjaisia tavallai tai toisella, jollei sitten puheohjaus nouse aivan uudelle tasolle tässä seuraavien 4-6 vuoden aikana.
Win8 on hypridi UI, win 9 lienee ensimmäinen "oikea" kosketus UI, josta työpöytä jää pois kokonaan... tai sitten se tapahtuu vasta 10 versiossa ja 9 on toisensukupoleven hypridi. Riippuu aika paljon siitä miten softat kehittyvät ja kuinka paljon on käyttöä "wanhanaikaisille" työpöytäsovellutuksille... Hmm... kun tuota omaa tekstiä lukee, niin luultavasti vasta win10 on pouhdas kosketus UI/puheohjattu sydeemi ja 9 säilyttänee työpöytäkäydön jonkinlaisena backuppina wanhoille softille.
Kun ohjelmat julkaistaan edelleen lähes täysin windowsille, niin Linuxilla on vielä aika hankala päästä eteenpäin. Jos edes puolet PC softasta julkaistaisiin myös Linuxille, niin tilanne saattaisi muuttua, mutta firmat eivät halua ottaa takkiin, joten softaa ei tule ja Linux pysyy pienenä...

G0lden_Kebab14/27

Originally posted by hannibal_pjv:

win 9 lienee ensimmäinen "oikea" kosketus UI, josta työpöytä jää pois kokonaan... tai sitten se tapahtuu vasta 10 versiossa.

Tuota en nyt kyllä allekirjoita.

Väität siis että ( w9 tai w10):ssä Microsoft kuoppaisi kokonaan hiiren käyttämisen ja jokainen yritys ja ihminen siirtyisi (jos siis windowsin haluaa) niin lääppä näyttöön?

ja siirtyisi tekemään lääppärikäyttistä ja yritykset haluaisivat sellaisen kiljuen?

kun juuri edellisessä viestissä kerroin niin tiedän erään/eräitä ison yrityksen jossa juuri päivittivät pois xp:stä ja eivät yksinkertaisesti huolineet windows kasia. juuri sen lääppäri liittymän takia (kysyin asiaa), ja eivät todellakaan ala firmoissa asentelamaan mitään Classic Shellejä. =D

Sen sanon että tavallinen työpöytä tulee olemaan vielä pitkään. katsotaan vaikka.

Tai sitten tulee 2 käyttistä: toinen on power user/firmat ja toinen on sitten joku: family käyttis missä kaikki silmäkarkki kosketukset.

Ei tule vaan pelkästään "iso ruutuisia" "ota tai jätä" -100% kosketus- käyttiksiä vielä pitkään aikaan.

H4X0R-X15/27

Originally posted by Michelola:

ajureista en osaa sanoa, itsellä kaikki laitteet saanut toimimaan, vaikka pari kertaa joutunut ns. väkisin asentamaan. Ja metroahan ei ole pakko käyttää, ei sitä edes huomaa olevan olemassa. Ja mielestäni kasin haku-toiminto ja sivupalkki kokonaisuudessaan on niin loistava että se pieksee käynnistä-valikon mennen tullen. Mutta ei siinä, seiskan olisin varmaan ostanut jos olisi yhtä halvalla saanut, mutta kyllä tää kasikin on osottautunut paljon paremmaksi kun kuulopuheiden perusteella oletin. Ilmeisesti aika lyhyellä kokeilulla moni tuominnut

Millä perusteella Metroa ei ole pakko käyttää ja sitä ei edes huomaa, jos se kerran käynnistyy väkisin metroon, koneen käynnistyessä? Vasta 8.1 aka Blue versiossa 8:sin saa käynnistymään suoraan työpöydälle.

Toisaalta, myös seiskan käynnistävallikko sisältää hakutoiminnon, eikä se oman kokemuksen mukaan eroa juuri lainkaan kasin hakutoiminnosta, joten en voi myöskään ymmärtää, että millä tavalla sama toiminto toisessa käyttöjärjestelmässä pieksee saman toiminnon toisessa, ilmeisesti sillä perusteella, että se avataan eri paikasta/tavalla.

Itseasiassa on Kubuntuun tutustuttuani alkanut ihmetyttää, että miten yleensäkkään windowsseissa pakotetaan ihmiset aina tiettyyn tyyliin ja käyttöliittymään, olivat ne miten hyviä tai huonoja tahansa. Miksei anneta käyttäjän valita, vaan pakotetaan kaikki kärsimään, että joillekkin olisi yhtenäinen käyttökokemus kuin puhelimella ja tabletilla?

Mitä taas tulee classicshelliin ja muihin korjauksiin, jota aina ollaan huutelemassa, se ei todellakaan toimi argumenttina windows 8:sin hyväksi. Paitsi, että käyttäjien on itse korjattava microsoftin virheitä, niin kyseinen on todellakin mahdollista vain omassa koneessa. Monesti koneella ei ole järkkärioikeuksia ja silloin on joka tapauksessa myönnyttävä metroliittymiin. Tilannetta pahentaa se, että metroliittymä laitetaan pakolla mukaan 8:sin lisäksi myös 2012 serveriin, joka sitä vähiten kaipaa. Vai moniko oikeasti käyttää serveripäätteenä tablettia?

G0lden_Kebab16/27

^aamen

Omasta mielestä Metro on puhdasta p*skaa, normi(ei kosketus) koneille. enkä lähde edes väittelemään asiasta.

Tottakai se pekka peruskäyttäjälle on metro winukka tabletissa ja acerin 300€ läppärissä kuin märkä uni ja rupeaa ottaa eteen, kun näkee hienot tiilet, sellaiselle kuka ei ole servua tai muuta tosi käyttöä koskaan unissakaan nähnyt saati hoitanut.

Itselle herää yksi kysymys tuosta 2012 servuun ympätystä metrosta: Mitä h*lvettiä. Mihin niinkuin yleensä tarvii kosketusliittymää servussa. "Pistämpäs sää tai facebook APPSIN servun hallintaan pöyrimään, niin aina kun conffaan niin näen siitä sitten."

Etsikää minulle ihminen joka siitä pitää ja sitä tarvii servussa, niin lähetän tikkarin.

Okei, ei sitä GUIta ole pakko asentaa jos vetää asennuksen ilman shelliä, mutta ei se ole mikään syy laittaa sellaista siihen käyttikseen.

Tuo Mikin uusi kosketuskäyttishän tähtää juuri "mobiiliin ja kokemusten yhdistämiseen". otanpas tuosta tuon mobiilisen servuni mukaan, niin voin tsekata päivän sään kahvilassa metrosta äkkiä sormella.

Taidankin nyt ruveta pöyrittämään servua tabletissa, kun kerta niin halutaan. Toivottakaa onnea.

Mikin ote rupeaa lipsumaan ja pahasti jos tälle linjalle lähdetään TOSISSAAN.

"I am sorry that you don't like Metro UI however this feature is too popular in mobile users"

Nyt lähdenkin tästä saunomaan, senverta rupes kuumottaan...

"Terveisin: C:\Users\Administrator>"

Lakupiip17/27

Työpöytä ei tule pitkään aikaan häviimään windowssista. Jos windowssista tehtäis pelkkä tablet käyttis niin microsoft menettäisi merkittävästi osuuttaan käyttöjärjestelmissä. Peli tekijät ja pelaajat siirtyisivät kokonaan linuxiin. Edes "wanhanaikaiset" kunnon desktop pc:t eivät häviä maailmasta niin kauaan aikaan kunnes ele ohjaus siiryy peleihin. Kuvitelkaa pelata jotain battlefieldiä tai jotain muuta peliä tabletilla, ei onnistu. +++ En tiedä olenko jokin "outo" muihin verrattuna, mutta itsellä ei ole ollut konetta jossa on ollut xp tai seiska. 98:n käytön jälkeen vistaan ja siitä kasiin. Olen toki käyttänyt xp:tä ja seiskaa mutta ei ole omassa koneessa ollut. Ja mielestäni vista ja kasi on ihan yhtä hyviä käyttiksiä kuin seiska.

Michelola18/27

Originally posted by H4X0R-X:

Originally posted by Michelola:

ajureista en osaa sanoa, itsellä kaikki laitteet saanut toimimaan, vaikka pari kertaa joutunut ns. väkisin asentamaan. Ja metroahan ei ole pakko käyttää, ei sitä edes huomaa olevan olemassa. Ja mielestäni kasin haku-toiminto ja sivupalkki kokonaisuudessaan on niin loistava että se pieksee käynnistä-valikon mennen tullen. Mutta ei siinä, seiskan olisin varmaan ostanut jos olisi yhtä halvalla saanut, mutta kyllä tää kasikin on osottautunut paljon paremmaksi kun kuulopuheiden perusteella oletin. Ilmeisesti aika lyhyellä kokeilulla moni tuominnut

Millä perusteella Metroa ei ole pakko käyttää ja sitä ei edes huomaa, jos se kerran käynnistyy väkisin metroon, koneen käynnistyessä? Vasta 8.1 aka Blue versiossa 8:sin saa käynnistymään suoraan työpöydälle.

Toisaalta, myös seiskan käynnistävallikko sisältää hakutoiminnon, eikä se oman kokemuksen mukaan eroa juuri lainkaan kasin hakutoiminnosta, joten en voi myöskään ymmärtää, että millä tavalla sama toiminto toisessa käyttöjärjestelmässä pieksee saman toiminnon toisessa, ilmeisesti sillä perusteella, että se avataan eri paikasta/tavalla.

No itse pidän konetta aina lepotilassa, jolloin käynnistyessä ei tarvitse tuotakaan vähää nähdä metroa. Ja tuossa sinunkin skenaariossa siitä pääsee yhdellä painalluksella pois ja sen jälkeen voi unohtaa.

En muista millanen seiskan hakutoiminto on, mutta ainakin kasissa se toimii niin hyvin ja täysin reaaliaikaisesti ilman mitään hakuaikoja että käynnistävalikkoa ei oikeasti tarvitse mihinkään. Pari viikkoa meni tottumisessa mutta en nähnyt ongelmana. Pienin se on windows kasin ongelmista.

H4X0R-X19/27

Juurikin samaan tapaan toimii haku seiskan kännistävalikossa. Käynnistä tai Windows-nappi + w + o + enter = word käynnistyi, kaikki sekunnissa. Saman pitäisi toimia myös kasilla kirjoitettuna, tosin pl käynnistänappi, jonka sijaan on haettava haku hiirellä muualta. Toisin sanoen haku-toiminto on sama.

Sitten alkavatkin ne erot, eli metro vs käynnistä valikko. Jos teemme ylläolevan näppäimistöllä, seiska avaa pienen luukun alanurkkaan ja kasi täyttä koko näytön metrolla ja tileillä, oli kysymyksessä haku tai ei.

Itse näen seiskan parempana, kaikki on hiirellä käytettäessä lähellä avausnappia ja koko näyttö ei peity metroon. Tosin myönnän, että tämä johtuu paljolti suuresta näytöstäni ja perinteisestä ohjaustavastani. Taas tabletilla tai miniläppärillä käytettäessä kasin valikko toimii varmasti paremmin.

Olen toki samaa mieltä, että ero käytettävyydessä ei ole valtava, mutta sitäkin enemmän se ärsyttää pidemmän päälle. Ihan oikeasti ottaa kaaliin sellainen, että kun on vuosia kironnut windowssia ja sitten kun vihdoinkin saadaan aikaan windows 7 joka oikeasti pelaa, niin se pitää pelkän kehittämisen nimissä kehittää huonommaksi ja uhrata marginaalisten tabletkäyttäjien alttarille.

Ps: Lepotila on vähän huono vaihtoehto minulle, kun kellotettu phenom 1100t:ni ei kärsi muita virransäästöjä, kuin C&C ollakseen vakaa, jolloin valmiustila ei pelaa. Oma syyhän tuo toki on.... :D

hannibal_pjv20/27

Originally posted by G0lden_Kebab:

Originally posted by hannibal_pjv:

Ei tule vaan pelkästään "iso ruutuisia" "ota tai jätä" -100% kosketus- käyttiksiä vielä pitkään aikaan.

Ei tulekkaan! Ensi tulee monta monta win 8.x versiota, jotka kaikki ovat hyprideja. Saattaa olla, että win9 vielä on hypridi, mutta saas nähdä. Windows9 tulemiseen menee vielä kuitenkin pari kolme vuotta ainakin...

dRD21/27

Originally posted by readyEddy:

Saa nähdä miten kauan Ballis saa pitää pallinsa. Mikään ei ole onnistunut hänen johtajuutensa aikana. KIN, Bing, Windows Phone, Surface, Windows 8... Floppien lista on loputon.

Pistäisin kuitenkin Ballmerin 13 vuotta kestäneelle pääjohtajakaudelle muutaman aika ison onnistumisenkin. Ehkä upein on ollut "mahdottomassa onnistuminen" eli täysin uutena pelaajana pelikonsolimarkkinoille tulo, onnistuneesti (eka Xbox ei vielä onnistunut, mutta 360 onnistui, millä tahansa mittarilla).

Gereti22/27

Originally posted by mcmopo:

Kyllähän tuo 8 rupeaa jossain vaiheessa päätään nostamaan kun 7:aa ei enää uusiin koneisiin saa ellei ole jotain vanhaa lisenssiä itsellä. Vaikka vista olikin täysi romu niin olisi sekin noussut jos 7 ei olisi tullut niin nopeasti perässä. Ainut mikä pitää vielä 8:n alhaalla on se että MS keksii uusia innovaatioita kuuntelematta kuluttajaa ollenkaan. Eli täysin samalla tavalla kuin Nokiakin teki ennen romahdustaan.

nostiko vista päätään kun xp:täei saanut koneisiin enään eikä kaupoista? Ei, ei nostanut, itse jätin vistan väliin kokonaan ja menin xp:stä seiskaan,
kaveripiirissa hankkivat vistakoneita, vista hevonkuuseen ja xp alle@piratebay

Eli kyllä väitän tuon kasin skippauksen onnistuvan suht vaivatta jos xp:kin vielä nousee listallaan korkeammille prosenteille

zsammys23/27

Originally posted by G0lden_Kebab:

Kyllähän sen nyt näkee ettei 8. tule 7. tai xp veroista, kun xp kin on vielä suuressa osaa koneita ja sitten firmat päivitää siitä seiskaan.

8 jää lähes vistan kaltaiseksi, hetken käyttikseksi.

Tiedän erään ison firman joka juuri päivitti xp koneet seiskaan.

Ja sinähän oot oikein tietäjä !!! Juu kyllä se seiska toimii mutta kyllä kasi on nopeampi ja varmempi.I5 3540 16 gig ram sdd boot levy 660gtx about 15 sec toiminnassa 7:ka junnaa ja kaikki vanhat ohjelmat myöskin toimii myös dossin et revi siitä.Xp on win 3.11:n rinnalla parhaimpia ms softan tuotteita.Hanki elämä ja ota karvat pois kämmenistä ja jos sanot et 8:si jää vistan tasolle olet syntynyt ainakin 1990luvulla TOLLO

jartar24/27

Originally posted by zsammys:

Varmuus jää seiskalle jo pelkän ajurituen perusteella. Käynnistysnopeus on yhtä tyhjän kanssa. Ilman sekkariakin tiedän että oma Windows 7 käynnistyy suunnilleen samoihin aikoihin. Sekunti sinne tänne ei paranna kenenkään elämää.

Kasi floppasi oikein urakalla ja siksi siihen ruvettiin heti tekemään muutoksia. Sen elinikä jäi ennätyslyhyeksi. Elokuun lopulla julkaistaan jo Windows 8.1...

H4X0R-X25/27

Originally posted by zsammys:

Originally posted by G0lden_Kebab:

Kyllähän sen nyt näkee ettei 8. tule 7. tai xp veroista, kun xp kin on vielä suuressa osaa koneita ja sitten firmat päivitää siitä seiskaan.

8 jää lähes vistan kaltaiseksi, hetken käyttikseksi.

Tiedän erään ison firman joka juuri päivitti xp koneet seiskaan.

Ja sinähän oot oikein tietäjä !!! Juu kyllä se seiska toimii mutta kyllä kasi on nopeampi ja varmempi.I5 3540 16 gig ram sdd boot levy 660gtx about 15 sec toiminnassa 7:ka junnaa ja kaikki vanhat ohjelmat myöskin toimii myös dossin et revi siitä.Xp on win 3.11:n rinnalla parhaimpia ms softan tuotteita.Hanki elämä ja ota karvat pois kämmenistä ja jos sanot et 8:si jää vistan tasolle olet syntynyt ainakin 1990luvulla TOLLO

Mitä ihmeellistä tuossa käynnistymisnopeudessa ssd:llä on?

Oma kokoonpanoni, eli merkitseviltä osin phenom II x 6 @ 4 Ghz, 16 gt 1600 cl 8 ram + Radeon Hd 6970 DCuII 900Mhz + Intel 128gt ssd + Windows 7 64-bit, käynnistyy 13 sekunnin pintaan työpöydälle. Tosin on huomiotava, että Bios timerit on sekunnissa ja että luonnollisesti joitain käynnistyksen taustaprosesseja saattaa käydä vielä taustalla tällöin, mutta ei vaikuta käyttöön.

Mitä muuten tulee nopeuteen muuten työpöydällä, niin esim 2010 wordin aukaisemiseen menee n. sekuntti, sekä yleensä ohjelmien aukeamista hidastaa enemmän ikkunoiden animointi, kuin itse sovellus. Siis oikeastaan työpöydän muotoilu tulisi asettaa samaksi, kummassakin järjestelmässä, tulosten oltavissa vertailtavissa. Eli windowssin perinteinen teema käyttöön ja sitten vasta vertailemaan.

Sitä en tosin kiistä, ettei win 8 olisi nopeampi normaalilla kiintolevyllä, koska se on itse todettu fakta, mutta ssd:n kanssa mitään huomattavissa olevaa eroa ei ole, vaikka niin väitätkin.

Edittiä: Tässä tuli vähän lisättävää tähän keskusteluun, kun yritin tänään korjata erästä win 8 läppäriä. Koneen ongelma oli minimaalinen resoluutio ja palkit näytön reunoilla, joten luonnollisesti lähdin asentamaan siihen näytönohjaimen ajureita.

Latasin näytönohjainta vastaavat win 8 ajurit, joita lähdin asentamaan. Asennus päättyi kesken surunaamalliseen BOSDaukseen. Käynnistin koneen uudelleen tuloksena se, että windows 8 yrittää korjata itsensä siinä onnistumatta. Ja kiva, Win 8 quickboot viritys estää pääsyn biossiin, näin bootteihin ja käyttämästä asennuslevyä korjaamiseen.

Seuraavaksi yritetään F8, joka ei onnistu. Googletuksen jälkeen kokeillaan Shift + F8:sia ja safemoodia, josta yritetään palauttaa järjestelmä, tuloksena toinen BOSD. Uudestaan safemoodiin, josta quick boot pois ja asennuslevyllä puhdistetaan järjestelmä. Ongelma, eli resoluutio on edelleen varsin retro. Kokeilin vielä sekä win 7 ajuria, että betaa, no hope. Huomenna vielä yrittämään, jos saisi mokoman jotenkin toimimaan, mutta todennäköisesti win 7 tekee paluun, koska siinä kyseiset ajurit kyllä asentuvat.

Lakupiip26/27

Okei tämä menee nyt aikamoiseksi sodaksi ja viestini saattaa kuulostaa siltä että puolustan win kasia (näin ei kuitenkaan ole) mutta en ole tavallisen paljoa kuullut ajurien asennus ongelmista win kasilla, oikeastaan en sen enempää kuin seiskallakaan. Tuliko mieleen että ajureita hankkiessa on voinut käydä kömmähdys kuten jokin tiedosto vioittunut tai onko mahdollisesti tarvittavat asetukset chekattu...
Btw, mitä ajureita koitit asentaa?

H4X0R-X27/27

Originally posted by Lakupiip:

Kysymys oli parin vuoden vanhasta, mutta edelleen melko tehokkaasta läppäristä, Phenom x4 ja 2 x Radeon 6000m sarjan näytönohjaimia . Täsmällistä numeroa en enää muista, mutta hain kuitenkin ajurit ensiksi sen täsmällisellä CPU-Z saadulla numerolla, kokeilin betaa ja win 7 myös numerolla. Kokeilin seuraavana päivänä varoiksi myös automaattityökalua tunnistukseen, sekä kokeilin mukauttaa asennusta jättämällä lopulta kaiken tarpeettoman pois, tulos edelleen sama. Latasin siis joka kerralla ajurit tuudestaan

Ei ole hajuakaan, että onko kysymyksessä mikä, mutta veikkaisin että crossfire aiheuttaa ongelmia, sekun on välillä ollut päänvaiva win 7 kanssakin. Win 8 kaatuu välittömästi juuri siinä kohtaa, missä näyttö pätkäisee ja uuden ajurin pitäisi tulla käyttöön. Asensimme win 7 takaisin rinnalle ja hain laiskuuttani automaattitunnistuksella ajurit ja se vain pelasi kuin itsestään.

Päätettiin jättää tuo odottamaan ja katsoa uudestaa, kun uusia ajureita julkaistaan, kun kyllä sillä seiskallakin hetken pärjää. Se vain, että pitää nyt sitten asentaa kaikki ohjelma yms. uudestaan kasille, kun se saadaan pelaamaan.......

Ps: Ei tässä mistää sodankäynnistä ole kysymys. ;) Se on yhtä todennäköisesti Atin/Amd:n vika, kuin microsoftinkin. Se vain on ihmeellistä, että sama win 7 ajuri toimii win 7 kanssa ongelmitta ja kaataa kuitenkin välittömästi 8:sin, joten jotain häikkää yhteensopivuuden kanssa on. Ehkä amd:llä ollaan vain oletettu että sama pelaa 8:sin kanssakin ja jätetty testaamatta, tuloksena se että 8:sin ajuritkaan eivät pelaa.

Itse moitinkin enemmän sitä kaikkea ylimääräistä ongelmaa, mikä johtui 8:sista. Voit kuvitella ilmeeni, kun käyttöjärjestelmä on hajalla ja biossiin ei pääse.... :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT