AfterDawn logo

Applen teknologiajohtaja siirtyi "erityisprojektien" pariin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Applen pitkäaikaisiin johtajiin kuuluva Bob Mansfield on jättänyt paikkansa yhtiön johtokunnassa ja käyttää nyt aikansa erityisprojektien parissa. Mansfieldin henkilökuvaus on poistettu kaikessa hiljaisuudessa Applen sivuilta.

Henkilökuvauksen poistumisen Applen sivuilta raportoi ensimmäisenä MacRumors. Applelta kerrottiin All Things D -sivustolle, että yhtiön teknologiajohtajana viime vuoden syksytä lähtien työskennellyt Mansfield on jättänyt johtokunnan, mutta työskentelee edelleen yhtiössä erikoisprojektien parissa ja raportoi suoraan Tim Cookille. Mansfield oli jäämässä eläkkeelle jo vuosi sitten, mutta hänet saatiin taivuteltua palaamaan yhtiöön.

Apple palkkasi hiljattain muotipomo Paul Deneven työskentelemään erityisprojektien parissa. Financial Times kertoi aiemmin Applen aloittaneen rekrytoinnin älykellon kehittämiseen.


Useiden aiempien raporttien mukaan Mansfield on työskennellyt terveyteen liittyvien lisälaitteiden parissa ja olevan avainasemassa iWatchin kehityksessä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT