AfterDawn logo

Huippunäytöllä varustettu Dell XPS 11 taipuu läppäristä tabletiksi

Teemu Laitila Teemu Laitila

Dell on lähtenyt Computex-karkeloihin muita pienemmällä valikoimalla, kun yhtiö esittelee tapahtumassa XPS 11 -hybridikannettavaansa. XPS 11 lainaa ideansa suoraan Lenovon IdeaPad Yoga-laitteesta muuntautumalla läppäristä tabletiksi näyttöä kääntämällä.

Laitteen 11,6 tuuman kokoinen näyttö taipuu kokonaan taakse, jolloin näppäimistö jää laitteen takapuolella ja kosketusnäyttöä voi käyttää normaalin tabletin tapaan. Computexissa esitelty malli on vielä prototyyppiasteella ja raporttien mukaan Delliltä ei kerrottu tarkemmin laitteen sisuskaluista, joihin saattaa tulle muutoksia vielä ennen loppuvuodeksi suunniteltua myynnin aloittamista.

XPS 11 tulee kuitenkin joka tapauksessa sisältämään 2560 x 1440 pikselin resoluutiolla toimivan näytön, joka saattaa olla ensimmäinen laatuaan (WQHD-resoluutio on vähintäänkin harvinainen 11 tuuman kokoluokassa). Muita varmistuneita ominaisuuksia ovat stylus-kynäke, USB 3.0 -liitännät, Thunderbolt-liitäntä ja kortinlukija.


Esimerkiksi The Vergen raportin mukaan 15 mm paksuinen laite on miellyttävä käyttää myös tabletiksi taivutettuna ja aiempien XPS-mallien ulkoasua noudattava runko on saatu pidettyä kevyenä, jonka ansiosta kokonaispaino tulee olemaan vain runsaan kilon.

Laitteen näppäimistö on saanut raporteissa erikoismaininnan, mutta ei välttämättä erinomaisuutensa vuoksi. Näppäimistössä käytetään Microsoftin Surface-tabletin TouchCover-näppäimistöstä tuttua tekniikkaa, jossa näppäimet tunnistavat kosketuksen, mutta eivät juuri painu alaspäin. Erikoinen näppäimistö tekee laitteen käytöstä miellyttävämpää tablet-muotoisena, kun näppäimet eivät tunnu sormenpäissä niin selkeästi laitteen takapuolella. Ne eivät kuitenkaan välttämättä pärjää kunnolliselle näppäimistölle pidemmässä kirjoituskäytössä.

Koska edes XPS 11:n lopullinen kokoonpano ei ole vielä selvillä, yhtiö myöskään paljastanut laitteen hintaa. Dell kuitenkin tähtää laitteen myynnin aloitusta joulumarkkinoille.

Uutiskuva: Engadget

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT