Surface-strategia toimii Microsoftille, kompensoi pc-myynnin laskua

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Surface-strategia toimii Microsoftille, kompensoi pc-myynnin laskua
Microsoft julkaisi viime viikolla vuoden ensimmäisen neljänneksen taloudellisen tuloksensa. Vaikka Microsoftin kannalta elintärkeä pc-myynti kutistui noin 14 prosentilla, yhtiön Windows-osaston liikevaihto pysyi vuodentakaisella tasolla.

CITEWorld.com-sivuston arvion mukaan Surface-myynti saattoi muodostaa jopa 10 prosenttia Windows-liikevaihdosta, mikä korvaisi jo merkittävän osan Microsoftin kumppaneiden yskähtelevästä myynnistä. Loput pc-myynnin laskeneista tuotoista korvattiin yritysasiakkaille myydyillä Windows-lisenssipaketeila, jotka oikeuttavat päivityksiin esimerkiksi seuraavan kolmen vuoden aikana.

Käytännössä talouslukujen perusteella näyttäisi siltä, että Microsoftin muuntautuminen tylsiä yritysohjelmia (ja tietysti maailman suosituinta käyttöjärjestelmää) tekevästä ohjelmistotalosta olisi lähdössä käyntiin hyvin. Ei ole epäilystäkään siitä, että pc-myynti ei ainakaan kuluttajapuolella nouse enää ikinä entisiin lukemiinsa, joten Microsoftin on pakko löytää uusia laitteita, johon yhtiön sovelluksia ja käyttöjärjestelmä voidaan asentaa.

Toivoa herättelevästä alusta huolimatta muuntautuminen sovellusvalmistajasta laitevalmistajaksi ei ole helppoa. Kuten CITEWorld.com huomauttaa, sovelluksilla on helpompi tehdä rahaa, sillä kun kehityskustannukset on saatu katettua, loppu myynti on lähes pelkkää plussaa. Laitevalmistuksen kohdalla kuvaan astuvat katteet, eli paljonko rahaa laitteesta jää yhtiölle valmistuskustannusten jälkeen. Laitevalmistus on tiukasti kilpailtu ala eikä kasvun löytäminen tablet-markkinoilta tule olemaan helppoa.

Kommentoi uutista