Windows 8 säilyy markkinoilla vielä pitkään, Blue on versio 8.1

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (5)

Windows 8 säilyy markkinoilla vielä pitkään, Blue on versio 8.1
Windows Blue on päivitys viime syksynä julkaistulle Windows 8 -järjestelmälle ja se on tarkoitus julkaista ensi syksynä. Tuoreimman tiedon mukaan Windows 8 kuitenkin säilyy vielä järjestelmän markkinointinimenä ja Blue-päivityksen virallinen versionumero on Windows 8.1.

Myös Windows RT tulee samaan Blue-päivityksen, jonka virallinen nimi on Windows RT 8.1.

Asiasta uutisoivan ZDNetin Microsoft-asiantuntijan Mary Jo Foleyn mukaan Microsoft näkee Bluen osana Windows 8 -sarjaa, samaan tapaan kuin Windows Phone 7 -järjestelmän Mango-niminen päivitys oli samaa sarjaa edeltäjänsä kanssa, mutta isommalla versionumerolla.

Uusin vuoto ei paljasta ominaisuuksista uutta. Tarkempia tietoja päivityksen sisällöstä voi tarkastella esimerkiksi aiemmista uutisista. Edelleenkään ei ole tiedossa aikooko Microsoft veloittaa nykyisiä Windows 8 -käyttäjiä päivityksestä vai ei. Päivitys ehtinee Release to manufacturing -vaiheeseen elokuun aikana, jonka jälkeen julkaisu on jo lähellä.

5 kommenttia

Lakupiip
Siis tarkottaako tää windows blue sitä että kauppoihin tulee uusi tuote (windows blue asennusmedia) vai pitääkö olla windows 8 aiemmin asennettuna että voi päivittää??
hannibal_pjv
Paha sanoa. Wanhoina pahoina aikoina win3.0, win 3.1 ja win 3.11 piti kaikki ostaa erikseen ja tulivat asennuskorpuilla :-) Oi niitä aikoja...
Mutta ilmeisesti tämä 8.1 tulee enemmän tai vähemmän samaan tyyliin kuin perinteisest service pakit, mutta vähän isommalla määrällä uutta kamaa...
Sefriol
Eikös Microsoft aikonut mennä niin sanottuun Applen tapaan eli myydä vuosittaisia päivityksiä? Hintaa tulee siis olemaan jonkun verran ja uudet koneet tulevat viimeisellä päivityksellä.
squi
Itse täysin ilman suurempia perusteluita veikkaisin, että tuskin tästä mitään veloitetaan. Windows 8 ei ole oikein kiinnostanut kuluttajia suuremmin eikä "vikoja" korjaavasta päivityksestä maksun vaatiminen kuullosta PR-mielessä ihan parhaalta mahdolliselta strategialta.
Lakupiip
No joo vois olla ehkä suurimmalla todennäkösyydellä just noin kun hannibal sanoi (vedoten squin tekstiin) eli tulee varmaan service packin tyyliin.

Kommentoi uutista