Intel: päätökset 10 nanometrin tuotannosta tehtävä tänä vuonna

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Intel: päätökset 10 nanometrin tuotannosta tehtävä tänä vuonna
Intelillä suunnitellaan jo 10 nanometrin prosessia käyttävien tehtaiden varustamista, vaikka ennen 10 nanometrin tasoa väliin mahtuu vielä muutama sukupolvi 14 nanometrin prosessoreita. Nopeasti liikkuvassa teknologiamaailmassa on sijoitettava pitkälle tulevaisuuteen, sillä tehtaiden muuttaminen ja teknologian kehittäminen vie aikansa.

Nykyiset Ivy Bridge -prosessorit valmistetaan 22 nanometrin viivanleveydellä ja myös keväälle odotettu Haswell valmistetaan samalla tekniikalla. Reutersin mukaan Intel valmistelee jo 14 nm tuotantoa Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Vaikka ensimmäisiä 10 nanometrin tekniikalla valmistettuja prosessoreita odotetaan markkinoille vasta aikaisintaan 2017 Skylake-prosessoreiden muodossa, päätöksen tehtaiden kehityksen aloittamisesta on tehtävä vielä tämän vuoden aikana, kertoo Intelin israelilainen edustaja Maxine Fassberg Reutersille.

- Teknologian keskimääräinen elinikä on kahdesta kuuteen vuoteen, joten meidän on pidettävä kiirettä ehtiäksemme seuraavaan tekniikkaan eli 10 nanometriin, Fassberg selittää.

Intelillä on Israelissa kaksi tehdasta, joita ei ole tarkoitus valjastaa 14 nm tuotantoon. Fassbergin mukaan israelilaisen Fab 28 -tehtaan päivitys 10 nanometrin tuotantoon olisi halvempaa kuin kokonaan uuden tehtaan rakentaminen, mutta päivityksenkin hintalappu nousee useampiin miljardeihin dollareihin.
Intel ei ole vielä sitoutunut sijoittamaan 10 nanometrin tuotantoa mihinkään tiettyyn tehtaaseen tai maahan ja lopullisessa päätöksessä oma merkittävä osansa on sijoituskohteen hallituksen myöntämillä yritystukiaisilla. Intelin tehtaan saaminen tietää maalle mittavia verotuloja, sillä prosessorituotanto työllistää suuren määrän korkeasti koulutettuja ihmisiä. Esimerkiksi Israelissa Intelin investointien yhteisarvo nousee viimeisen kymmenen vuoden ajalta 10,5 miljardiin dollariin eli noin 7,8 miljardiin euroon, kun Israelin hallitus on samaan aikaan tukenut Inteliä lähes miljardilla eurolla.

Sijoitus on ollut Israelille kuitenkin kannattava, sillä Intelin osuus koko maan teollisuuden viennistä oli viime vuonna 10 prosenttia (kun timantteja ei huomioida). Intel on myös Israelin suurin yksityinen työnantaja.

Kommentoi uutista