AfterDawn logo

Tom's Hardware Suomi uudistui - Testaa ja kerro mielipiteesi!

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
10 kommenttia

Siitä on jo 2,5 vuotta, kun avasimme Tom's Hardwaren Suomessa. Tuolloin sivuston ulkoasun pohjana oli yhdysvaltalaisen emosivuston "look&feel". Amerikkalaisen emosivuston suhteen ulkoasun pysyminen tuttuna ja turvallisena onkin varmasti perusteltu päätös, kun sivustolla on jo valtavan pitkä historia takanaan ja suurten muutosten tekeminen on aina riskialtista. Suomessa olemme eri tilanteessa, koska Tom's Hardware on maassamme vielä uusi peluri, joten pystyimme ottamaan enemmän vapauksia sivuston uusimisen suhteen.

Nyt, pari kuukautta kestäneen betavaiheen jälkeen olemme vihdoin päättäneet, että sivusto on "tarpeeksi valmis" siirtymään käyttöön. Sivuston ilme on aiempaan verrattuna selkeästi graafisempi, kuvien käyttöä on lisätty valtavasti läpi sivuston -- samalla kuitenkin sivuston latautumisnopeutta parantaen.

Teknisesti isoin uudistus betavaiheen jälkeen on ollut sivuston muuttuminen ns. responsiiviseksi, eli sama sivu mukautuu erilaisiin päätelaitteisiin joustavasti -- kun lataat sivustomme mobiiliselaimella, on kyseessä todellakin täsmälleen sama sivusto, ainoastaan sivun mukana latautuvat tyylitiedostot muokkautuvat käytettävän päätelaitteen mukaan. Tällöin mm. linkkien jakaminen mobiilista ei vaikuta käyttökokemukseen, koska sisältö on samaa ja jos linkin avaaja avaa linkin työpöytäkonealla, käytetään työpöydälle optimoitua tyylitiedostoa.


Lyhyesti tiivistettynä, suunnittelun lähtökohtana on ollut neljä tekijää:

  • nopeus

    • pyrimme viilaamaan sivua niin, että mikä tahansa yksittäinen sivu latautuisi - ja olisi käytettävissä - jatkossa aina alle 2 sekunnissa.

  • responsive design

    • sivuston pitää olla käytettävissä, samassa osoitteessa, sekä mobiililaitteilla, tableteilla että tietokoneilla

  • tagit

    • halusimme, että sisältömme on selailtavissa myös aihealueittain, uutisten yhteydessä näkyviä tägejä hyödyntäen
    • tagien tuki laajenee lähiaikoina myös artikkeleihin, vertailutaulukoihin ja osittain myös keskustelualueille

  • graafisuus

    • tämä mukailee nykyaikaisia verkkosuunnittelun trendejä, jossa suuret kuvat ja graafisuus on entistä tärkeämmässä osassa
    • tässä pyrimme löytämään kultaisen keskitien, jossa graafisuus ei kuitenkaan tarkoita sivujen hitaampaa rendautumista, vaan päinvastoin, kaikki suunnittelu on pyritty tekemään nopeuden ehdoilla

Siinäpä se on tiivistetysti. Listallamme on vielä useaksi viikoksi tehtävää (mm. se etusivun "lisää uutisotsikoita"-alue tullaan uudistamaan piakkoin..), mutta toivomme myös palautetta, haukkuja, kehuja ja kehitysehdotuksia jatkoa ajatellen. Eli nyt julkaistu versio on "release candidate", joka elää saadun palautteen perusteella vielä lähiviikot. Myös kaikkea sitä, mitä tästä projektista opimme, tullaan käyttämään jatkossa myös muiden sivustojemme kehityksessä.

Palaute on tervetullutta, joko uutiskommenttina tai palautekaavakkeemme kautta.

10 KOMMENTTIA

skosunen1/10

Taitaa Huawei U8800 puhelimen näyttö olla hieman liian kapea, ei sovi lisää uutisotsikoita leveyssuunnasta ilman vierittämistä näyttöön. Muuten sivu näyttäisi skaalautuvan näytön levyiseksi. Kun näytön kääntää vaakaan, ongelma katoaa.

Siggy2/10

Originally posted by skosunen:

Taitaa Huawei U8800 puhelimen näyttö olla hieman liian kapea, ei sovi lisää uutisotsikoita leveyssuunnasta ilman vierittämistä näyttöön. Muuten sivu näyttäisi skaalautuvan näytön levyiseksi. Kun näytön kääntää vaakaan, ongelma katoaa.

Kiitokset palautteesta. Tuo olikin jo tiedossa ja löytyy korjauslistalta.

tataka3/10

olen käyttänyt aika vähän toms hardwarea mutta hyvältä näyttää sivu :) ja on nopea ei hidastele.

MursuMafia724/10

Muuten ihan hyva, mutta uutis palstan artikkeleista saisi olla enemmän tekstiä, koska otsikot ja ala otsikot ovat usein todella epäselviä, eikä ole aina kiva klikkailla jotta saisi vähän enemmän tietoa.

dRD5/10

Originally posted by MursuMafia72:

Muuten ihan hyva, mutta uutis palstan artikkeleista saisi olla enemmän tekstiä, koska otsikot ja ala otsikot ovat usein todella epäselviä, eikä ole aina kiva klikkailla jotta saisi vähän enemmän tietoa.

Tarkoitatko uutispalstalla tuota uutisten etusivua vai kokosaitin etusivua?

Hate0296/10

Näppärältä näyttää ja latautuu tosiaan nopeasti. Etusivun uutisotsikoiden perässä voisi olla vähän tekstiä itse uutisesta, kuten on afterdawninkin puolella. Tai ehkä tägit. Jotenkin jää hiukan pelkistetyksi kun on pelkkä otsikko. Mobiilina tietysti helpompi ja varmasti hyvä ratkaisu.

Aivan etusivun alareunassa, missä on harmaalla pohjalla listattuna artikkelit, uutiset jne. jää piiloon kohta suosituimmat alueet. Jotain tuollaista siinä lukee, en tiedä tarkasti kun tekstistä näkyy vain yläreuna. Sen päällä on tämä "© 1999-2013 AfterDawn Oy rev696" -palkki.

Taeco7/10

Jep vähän hämmensi tuo, kun tulin kännykällä paikalle, ja sivu ei ollutkaan enää samanlainen ja ylimääräistä ämmää ei osoitteesta löytynyt, mutta sehän olikin hyvin toteutettu. Mites täältä pääsee sitten sinne desktop-versioon halutessaan? Vaikkei sille liene suurta tarvetta, nyt kun sisältö on täysin sama. Olisin vain katsonut, olisiko sieltä ollut annettavaksi palautetta.

Mistä näkee, millä tilillä on kirjautuneena sisään (tai onko millään)?

Erikoista, että suomen kielistä sisältöä tuottavalla sivustolla on tuollainenkin kirjoitusvirhe jokaisessa artikkelissa, kuin "kommenttia 6". Vaihtakaa se kommenttien määrä "kommenttia" -sanan eteen, niin ei häiritse joka kerta täältä jotain lukiessa. :D

En nyt pääse kännykällä tutkimaan lähdekoodia tai toteutusta sen tarkemmin tällä kännykällä, mutta näyttäisi siltä, että ainakin mobiiliversion ylävalikko ja puhekuplien kolmiot on toteutettu kuvilla eikä CSS:llä. Miksi? Sellaset tuppaa pikselöitymään zoomaillessa, jota varsinkin mobiiliselaimilla harrastetaan paljon.

dRD8/10

Originally posted by Taeco:

Jep vähän hämmensi tuo, kun tulin kännykällä paikalle, ja sivu ei ollutkaan enää samanlainen ja ylimääräistä ämmää ei osoitteesta löytynyt, mutta sehän olikin hyvin toteutettu. Mites täältä pääsee sitten sinne desktop-versioon halutessaan?

Se on desktop-versio. Ja mobiiliversio. Se on siis täsmälleen, pilkulleen sama sivu, se ei tee mitään haistelua "ahaa, käytät kännykkää, jakelempa eri version sivusta sinulle". Ei, vaan se on 1:1 sama sivu. Selaimesi vain muuttaa asioiden järjestystä, jos kamat eivät mahdu käytössä olevaan vaakaresoluutioon (kokeiles heittää luuri vaakatasoon, sivun pitäis muokkautua siihen erilailla). Eli ei, et enää "pääse desktop-versioon" :-)

Quote:

Mistä näkee, millä tilillä on kirjautuneena sisään (tai onko millään)?

Toi taitaa olla kapeassa versiossa piilossa, hyvä pointti, pitää läpätä toi näkyviin paremmin.

Quote:

Erikoista, että suomen kielistä sisältöä tuottavalla sivustolla on tuollainenkin kirjoitusvirhe jokaisessa artikkelissa, kuin "kommenttia 6". Vaihtakaa se kommenttien määrä "kommenttia" -sanan eteen, niin ei häiritse joka kerta täältä jotain lukiessa. :D

Meidän moka, sori :-( Kaikki tekstit tulevat kielimuuttujista, jossa siis on sanoja talletettu eri kielillä ja eri kielissä järjestys jolla jutut on fiksumpi ilmaista, vähän vaihtelee, tuossa on suomea varten unohtunut kääntää järjestys oikein. Fiksaamme.

Quote:

En nyt pääse kännykällä tutkimaan lähdekoodia tai toteutusta sen tarkemmin tällä kännykällä, mutta näyttäisi siltä, että ainakin mobiiliversion ylävalikko ja puhekuplien kolmiot on toteutettu kuvilla eikä CSS:llä. Miksi? Sellaset tuppaa pikselöitymään zoomaillessa, jota varsinkin mobiiliselaimilla harrastetaan paljon.

En osaa ottaa kantaa, tsekkaan meidän designerilta.

Kiitoksia palautteesta!

SUPERHAMSTERI9/10

http://www.hardware.fi/artikkelit/artik..._rt/7#kommentit
Onkohan jotain hajonnut?

Siggy10/10

Originally posted by SUPERHAMSTERI:

http://www.hardware.fi/artikkelit/artikkeli.cfm/arvostelussa_microsoft_surface_ja_windows_rt/7#kommentit
Onkohan jotain hajonnut?

Kiitokset huomiosta! Ongelma on nyt korjattu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT