AfterDawn logo

LG:ltä laajaakin laajempi näyttö 21:9 kuvasuhteella

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

LG on julkaissut uuden äärimmäisen laajakuvaisen näyttömallin, jonka kuvasuhde on valtava 21:9. EA93 on pystysuunnassa vain 1080 pikselin korkuinen, mutta sivuttaissuunnassa sen resoluutio on 2560 pikseliä. Halkaisijan koko on 29 tuumaa.

Näyttö perustuu IPS-paneeliin ja sen luvataan toistavan 100 prosenttia sRGB-väriavaruudesta. Laajassa näytössä on ohuet reunat ja seitsemän watin sisäänrakennetut kaiuttimet. Virransäästöominaisuuksien ansiosta se kuluttaa neljänneksen virtaa verrattuna vastaavaan kokoiseen näyttöön.

Liitäntöjen puolesta laitteesta löytyy yksi DVI-D Dual -portti ja kaksi HDMI-porttia, joista toinen tukee MHL-tekniikkaa eli siihen voidaan liittää mobiililaite. Lisäksi näyttö toimii USB-keskittimenä ja tarjolla on kaksi USB 3.0 -liitäntää ja myös kuuloke- ja mikrofoniliitännät.


LG toimittaa näytön mukana sovelluksen, jonka avulla laajan kuvan voi jakaa halutessaan kahteen erilliseen kuvaan, joiden resoluutio olisi 1280x1080 pikseliä.
a
EA93 on julkaistu vastikään LG:n kotimaassa Koreassa 690 000 wonin eli vajaan 500 euron hintaan. Näyttö ei ole kuitenkaan jäämässä vain Etelä-Korealaisten saataville, vaan julkaisu on luvassa myös muualla vielä tämän vuoden puolella.

Edit 8.11.2012 23:14: Lisätty maininta halkaisijan koosta.

10 KOMMENTTIA

pähkinä1/10

Ihan fiksua että vähennetään useamman monitorin tarvetta, mutta miksi se pitää tehdä noin pa*kalla resolla?

johtaja592/10

Minkä kokoinen tuo näyttö on?

jojel3/10

sitten vaan hinta tohon perus fullHD ja 1600x2560 resosten väliin niin bueno. Pelikäytössäkin aika pätevä kun ei vaadi jenkaa ihan yhtä paljon kun tuo 1600 pystyresonen.

squi4/10

Originally posted by johtaja59:

Minkä kokoinen tuo näyttö on?

Tuumakoko 29, vaikka luku ei toki ole suoraan vertailukelpoinen eri muodon vuoksi. Lisäsin uutiseenkin.

sidrend5/10

Kyllähän tuo on ihan hyvä idea, varsinkin elokuvien ystäville ainakin hyvä uutuus.

Sefriol6/10

Vähän turhan hapokas hinta vaikka ideana loistava. Ainakin itse ostaisin tuohon hintaan vain 2 eri näyttöä.
Paljonkohan nämä ns. "turhat ominaisuudet" kustantavat näytössä? Itse ainakin voisin heittää kaiuttimet, USB-turhakkeet suoraan pois ja laskea näytön hintaa.

Mikä on muuten kaiuttimien idea tälläisessä näytössä? Tuskin kukaan ostaa peli- tai elokuvakäyttöön näyttöä ilman parempaa ja itsenäistä äänentoistojärjestelmää.
Ja mitenköhän tuo ruudun jakaminen onnistuu? Tarvitaanko HDMI-liitäntä näytönohjaimessa vai riittääkö DVI-D?

nudedude7/10

Vaikuttaa mun seuraavalta näytöltä, vaikka lienee vain 60hz paneeli?
Pelaamiseen tuollainen levee näkymä on varmasti mairea, IPS paneelissa mustakin saattaa olla mustaa eikä TN tyylistä harmaata/violettia soopaa. Vasteaika voisi olla parempi mutta tuskimpa noissa häntimistä esiintyy, kunhan input lag on minimissään.

Isompikin olis varmaan noinut olla ja vielä suuremmilla resoilla, ihme kun noissa kannettavissa leluissa on tavallaan laadukkaammat näytöt kuin mitä pöytäkoneille on pääasiassa kuluttajaluokassa tarjolla.

hannibal_pjv8/10

IPS näytöksi ei todellakaan ihan pahan hintainen tälläiseksi erikoismonitoriksi. Mutta isommalla resolla, mikä ettei... Wide4k kehiin, niin avot...

Flobat9/10

Originally posted by Sefriol:

Vähän turhan hapokas hinta vaikka ideana loistava. Ainakin itse ostaisin tuohon hintaan vain 2 eri näyttöä.
Paljonkohan nämä ns. "turhat ominaisuudet" kustantavat näytössä? Itse ainakin voisin heittää kaiuttimet, USB-turhakkeet suoraan pois ja laskea näytön hintaa.

Mikä on muuten kaiuttimien idea tälläisessä näytössä? Tuskin kukaan ostaa peli- tai elokuvakäyttöön näyttöä ilman parempaa ja itsenäistä äänentoistojärjestelmää.
Ja mitenköhän tuo ruudun jakaminen onnistuu? Tarvitaanko HDMI-liitäntä näytönohjaimessa vai riittääkö DVI-D?

Härpäkkeiden tarkotus on nimenomaan nostaa hintaa. Saadaan helposti katetta lisää ^^

tila10/10

Originally posted by hannibal_pjv:

IPS näytöksi ei todellakaan ihan pahan hintainen tälläiseksi erikoismonitoriksi. Mutta isommalla resolla, mikä ettei... Wide4k kehiin, niin avot...

Jep. Näyttö 3840x1634 resolla ois aika kova. Ois ultraHD reson leveys ja sit 2,35:1 suhteen mukanen korkeus.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT