DigiExpossa kokeiltua: Windows 8

Kirjoittaja Valtteri Ahonen, | Kommentteja (1)

DigiExpossa kokeiltua: Windows 8
Microsoft oli uuden käyttöjärjestelmänsä kanssa näyttävästi esillä tämän vuoden DigiExpossa. Esillä oli kattava valikoima esimerkiksi Samsungin, Acerin ja Asuksen laitteita tableteista ja läppäreistä all-in-oneihin.

Seikka, joka jäi päälimmäisenä messuilta mieleen oli yllättävän tasainen laatu. Etukäteen arvioiden saattoi odottaa, että osa laitteista (varsinkin kosketusnäytöllisistä) toimisi hienosti, ja osa vähän vähemmän hienosti, mutta yhtään takkuavaa kokoonpanoa ei ainakaan omiin käsiin osunut.

Läppärit, joista kosketusnäyttö puuttui, pystyivät korvaamaan osan sormilla tehtävistä eleistä suurien touchpadiensa avulla kohtuullisesti. Suurimmassa osassa ratkaisuja oli otettu mallia Applen vastaavista, eli touchpadien (tai kosketuslevyjen) koko oli kasvanut ja ne olivat pääosin painettaessa naksahtavaa mallia. Yleensä mukana olevat kaksi hiiren näppäintä loistivat usein poissaolollaan, mikä ehkä jakaa ihmisiä.



Kuvaan eksynyt kone on Acerin Aspire M3 Touch, 15,6" Ultrabook.

Niissä laitteissa joista kosketusnäyttö löytyi, toimi se myös hyvin. Vanhempia kosketusnäytöllisiä tietokoneita kokeilleena voi sanoa, että tekniikka on viimeisen parin vuoden aikana harpannut ainakin kuluttajaelektroniikassa valovuosia. Näytöt reagoivat tyydyttävästi ja Windows 8 hyödynsi sitä näppärästi. Esimerkiksi karttasovelluksessa kosketusnäytöstä on kiistatonta hyötyä. Välillä oli vaikea päästää irti näytöstä, vaikka jotkin asiat ovat edelleen kätevästi hoidettavissa hiirellä ja näppäimistöllä.

Samsungin alueella jutellessamme saimme kuulla, että syy siihen, ettei kosketusnäyttöjä nähdä monissa Samsungin kalliimmaan pään Ultrabookeissa on yksinkertaisesti kosketusnäyttöpaneelin tuoma ylimääräinen paino. Hyvin kevyeksi rakennetuissa koneissa 200 grammankin painon nousu on prosentuaalisesti niin suuri, ettei sitä ole haluttu tehdä.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, minkälaiset laitteet kuluttajat päättävät ottaa enemmän omakseen. Houkuttelevatko perinteiset läppärit ja ultrakevyet Ultrabookit, vai viehättävätkö uuden Windowsin kosketusta hyödyntävät ominaisuudet niin paljon, että pieni painon nousu laitteessa ei haittaa?

1 kommentti

Raattis
Läppärin painolla ei ole mitään väliä, kunhan olkalaukun hihna kestää - koko on olennaisempi. En itse päässyt Digiexpoon, joten voisiko joku valaista, millaisia uusia, pieniä, FullHD kannettavia siellä oli?

Olen lähemmäs vuoden odottanut tilaisuutta hankkia kannettavan EeePC 1000HE -netbookia korvaamaan. Jos nyt heti ostaisin läppärin, olisi se Asuksen Zenbook UX32VD, jossa on kaikkien perus speksien lisäksi FullHD näyttö ja GT620M näyttis. Alunperin ainoastaan SSD:n puute (siinä on 24+500 Gt SSD/HDD-hybridi, mutta senkin voi itse vaihtaa) on pitänyt minut ostamasta sitä. Nyt olen myös odottanut Windows 8:n ilmestymistä, jotta läppärivalmistajat saisivat uudet mallistonsa pihalle.

Tabletille minulla ei ole sen enempää käyttöä kuin kellään muullakaan, mutta tabletiksi taipuva läppäri olisi silti joissain tapauksissa kätevä, kunhan muista spekseistä ei joudu tinkimään. Tällaisista vahvin ehdokas tuntuu olevan Dellin XPS 12 kääntyvällä näytöllään. Ja olisihan se kosketusnäyttökin kiva olla, kun se nyt kerran tulee jokatoiseen Windows 8 -läppäriin.

Tiedonhakuani on hidastanut merkittävästi asiallisesti esitetyn informaation puute. Microsoftin sivuilla on kattava läjä uusia läppäreitä, joita voi suodatella useilla hakuehdoilla, mutta valitettavasti resoluutio ei ole yksi niistä. Tarvitsen koodaushommiini vähintään 1600x900 (mutta mieluiten FullHD) resoluution.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 4. marraskuu, 2012 @ 21:03

Kommentoi uutista