Xbox 720 jo ensi vuonna - hinta 299$ ja mukana Kinect 2?
Kirjoittaja Panu Roivas, | Kommentteja (9)
Viimeisimpänä tulokkaana uusien konsolien huhumyllyssä on oletetusti Microsoftilta vuotanut dokumentti, joka paljastaa Microsoftin aikeet tulevalle konsolille.
56-sivuisen PDF-dokumentin alkuperästä ei ole tietenkään varmuutta, mutta se poistettiin Microsoftin lakifirman pyynnöstä, mikä saattaa antaa aihetta epäilylle. Dokumentti on tosin peräisin vuodelta 2010, joten se ei välttämättä edusta Microsoftin nykyistä näkemystä tulevasta konsolista.

Dokumentin mukaan vuonna 2013 julkaistava konsoli sisältäisi Blu-ray-aseman, ja siihen olisi sisäänrakennettu Kinect 2. Suorituskyvyltään konsolin pitäisi olla 6-8 kertaa nopeampi kuin nykyinen Xbox 360, ja se tukisi myös natiivia stereo 3D:tä. Vuotta myöhemmin sille julkaistaisiin myös "Kinect Glasses"-lasit.

Microsoftin aikeissa olisi tarjota taaksepäin yhteensopivuus Xbox 360 -konsolin kanssa, ja myydä uutta konsolia julkaisuaikaan 299$ hintaan. Jos dokumentin tiedot pitäisivät paikkansa, ei Microsoft olisi ilmeisesti tekemässä erityisen tehokasta konsolia tällä kertaa, vaan kilpailisi lähempänä Wii U:ta. Toki Microsoft on myös saattanut päivittää suunnitelmiaan sitten vuoden 2010.

9 kommenttia
Define R3 / M4A87TD/USB3 / Phenom X4 B55 / 4gb / GTX460 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Acer 23" / Imperator 4G + Taito / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Soundmagic E30 / Superlux HD681B / G27 / PS3 / X360S

Mikkisofta on "vain" seittemän vuotta kehityksestä jäljessä =D
Tietokone; Emo=AsRock 970 Extreme4, Prosessori=AMD Phenom II X4 965 Black Edition (oc 4GHZ), Nayttis=Gigabyte AMD Radeon HD 7850 OC 2GB, Muisti=16gb 1600Mhz DDR3, Kovalevytila=Vaihteleva.
Läppäri1; Emachines (Acer) E732ZG.
Läppäri2; IMB 5140 (vuodelta -86)
Lähinnä itseäni mietityttävä seikka on tuo suorituskyky, "vain" 8 kertaa tehokkaampi kuin nykyinen. Eikös tässä juuri ollut uutinen jossa todettiin nykyisten tietokoneiden olevan jopa 20 kertaa nopeampia kuin tuo X360.. Lisää tehoa pellinalle sanon minä :) Ei sillä että olisin konsolia ostamassa, mutta saattaisi tietokonepelaajatkin iloita tehokkaasta raudastaan :)
- Asus Maximus IV Extreme - Core i7-2600k @ ~4.5G - Asus GTX 680 2xSLI
- 16GB G.Skill RipjawsX - Kingston HyperX SSD 120GB - Corsair AX 850
- Corsair Obsidian 800D - All Water cooled + Läppäri: Lenovo ThinkPad T500
Normaaleimmat huhut viittaisivat APU piiriin, jota olisi modattu konsolikäyttöä silmällä pitäen... ehkä, ehkä... Varmimmilta vaikuttavat ne, joiden mukaan konsolilla pitää olla jatkuva pääsy nettiin (kuten iki "ihanassa" diablo 3:ssa PC puolella), jotta saataisiin piratismia kuriin ja että MS ei ole vielä vakuuttunut siitä, että ohjelmien jakelua voisi ihan vielä hoitaa pelkästään verkon yli, joten DVD tai BD asema tultaneen tarvitsemaan vielä tämän sukupolven konsoleissa. Paljon muuta ei sitten "varmaksi" voi sanoakkaan.