Microsoft julkaisi Windows 8 Release Previewn

Kirjoittaja Panu Roivas, | Kommentteja (13)

Microsoft julkaisi Windows 8 Release Previewn
Microsoftin odotettiin julkaisevan viimeiseksi ennen virallista versiota jäävän Windows 8 Release Previewn kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta Microsoft onkin ehättänyt tällä kertaa laittamaan julkaisun jakoon jo nyt.

Windows 8 Release Preview tuo mukanaan uudistuksia Consumer Preview -versioon verrattuna muun muassa Bing Travel, News ja Sports -sovellusten muodossa, ja uutuutena on myös Zune-passiin integroituvat XBOX Gaming ja Music -sovellukset. Release Preview lisää myös toiminnallisuutta jo olemassa oleviin sovelluksiin, kuten Mail, Photos ja People.

Sovellusmuutosten lisäksi Microsoft on tehnyt sanojensa mukaan kymmeniä tuhansia parannuksia, ja on muun muassa parantanut metro-käynnistysruudun muokattavuutta käyttäjän mieleiseksi, ja useamman monitorin tukikin pitäisi olla toimivampi kuin Consumer Previewn. Lisäksi kauppasovelluksen sovellushakua on parannettu, ja uusia Family Safety -ominaisuuksia on lisätty.

Microsoft on myös kertonut aloittavansa Windows Upgrade Offer -kampanjan 131 maassa. Windows 7:llä varustetun koneen ostaja voi päivittää Windows 8 Pro -versioon 14,99 dollarin hintaan. Microsoft aikoo kertoa tarjouksista tarkemmin kesäkuussa, ja luvassa on myös muita päivitystarjouksia nykyisille Windows 7 -käyttöjärjestelmän omistajille.

Hardware.fi tekee tuttuun tapaan katsauksen Windows 8:n uusimpaan versioon lähiakoina, mutta kiireisimmät voivat sitä ennen käydä jo lataamassa Windows 8 Release Previewn Microsoftin sivuilta.

Hardware.fi päivän diilit sähköpostiisi!

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme ja saat aina tiedon, kun löydämme jonkin huikean tarjouksen nettiä selatessamme:

13 kommenttia

superkick
superkick
Tätä onkin odotettu. Laitetaanpa tulemaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 31. toukokuuta, 2012 @ 23:24
DjZorlag
DjZorlag
Tuo käyttis saa tietokoneen "alentumaan" kännykäksi. :)

E: En vain osaisi suhtautua tietokoneeseen tietokoneena jos siinä olisi tuollainen käyttis. Mutta ehkä tuohonkin tottuu ja tulevaisuudessa ei muunlaisia käyttiksiä olekaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1. kesäkuuta, 2012 @ 9:51
verovanki
verovanki
joo on hieman parempi, kuin aiempi
ssammy
ssammy
Joku taisi mainita, että tuon käyttiksen saa näyttämään normaalilta Windowsin asettelulta. Eli jos ei tykkää tuosta Lumia-asettelusta, niin saa normaalin näköiseksi.
Onko asia niin?
verovanki
verovanki
Kyllä sen melkein saa seiskan näköiseksi. Saisivat laittaa ton ribbonin valinnaiseksi, kun se ei ole mikään loogisin käytettävä.
DjZorlag
DjZorlag
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti verovanki:
Kyllä sen melkein saa seiskan näköiseksi. Saisivat laittaa ton ribbonin valinnaiseksi, kun se ei ole mikään loogisin käytettävä.
Hyvä että sen saa edes saman näköiseksi. Ja eikö tuon kasin pitäisi olla vielä nopeampi/paremmin optimoitu kuin seiska.

Mitenkähän on nämä vanhat tutut ominaisuudet kuten Tehtävienhallinta, resurssienhallinta, msconfig, tehtävien ajoitus yms. ? Taitaa löytyä nuokin vielä. Eihän tietokonetta ole ilman noita. :)

friis
friis
Lainaus:
En vain osaisi suhtautua tietokoneeseen tietokoneena jos siinä olisi tuollainen käyttis. Mutta ehkä tuohonkin tottuu ja tulevaisuudessa ei muunlaisia käyttiksiä olekaan.

Ei tuota uutta UI:tä ole pakko käyttää. se on vaan kätevä jos on kosketusnäyttö.

Lainaus:
Mitenkähän on nämä vanhat tutut ominaisuudet kuten Tehtävienhallinta, resurssienhallinta, msconfig, tehtävien ajoitus yms. ? Taitaa löytyä nuokin vielä. Eihän tietokonetta ole ilman noita. :)

kaikki löytyy.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1. kesäkuuta, 2012 @ 14:18
Lumikki
Lumikki
Metro on tehty kosketusnäytöille eikä se sovellu normaaliin PC-työskentelyyn kunnolla. Olisi kiva tietää mitä tuo MELKEIN samanlaiseksi oikein tarkoittaa, vaikka itseäni Windows asiat eivät enää koske mitenkään.
verovanki
verovanki
Onneksi noita koneita löytyy nurkista, että voin kokeilla asennusta niihin.
7 pyörii munkin koneessa niin pitkään kun tukea löytyy.
Bluejack
Bluejack
saakohan syksyn jälkeen uuteen koneeseen myös windows 7 asennus lätyt mukaan niin halutessaan? Ei, helvet** kyllä nappaa uuteen läppäriin tuota torsoa pahemmin lykätä.

Lainaus:
friis

Ei tuota uutta UI:tä ole pakko käyttää. se on vaan kätevä jos on kosketusnäyttö.

Eli metron saa sujuvasti pois päältä?
ja tehtävä palkin näkyviin kuten seiskassa? entäs käynnistysvalikko?
laita kuvaa näytille jos käytössä ihmeessä muillekkin..
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 1. kesäkuuta, 2012 @ 19:38
hannibal_pjv
hannibal_pjv
Luultavasti seiskaa ei saa kuin niihin koneisiin, mitkä on jääny myymättä ennen kasin ilmestymistä...
Niissä kuvissa mitä olen nähnyt, niin työpöytä näyttää ihan siistiltä, mutta käynnistysvalikon saa perinteisessä mielessä unohtaa. Mutta onneksi tässä kohta saadaan ihan oikeaakin tietoa! Kiitos käyttökokemuskommenteista. Paljon kivempi niitä on lukea, kuin "En koske pitkällä tikullakaan" kommentteja. Niistä ainakin saa tietää mikä on käytössä hyvää ja mikä ei perustellusti. Kiitos niistä!
DjZorlag on oikeassa ja win8:n pitäisi olla snadisti seiskaa nopeampi! Ei nyt kuitenkaan sen takia tarvitse seiskasta kasiin hypätä :-)
WereCatf
WereCatf
Liittyen kahteen ylläolevaan kommenttiin:

Tavallisen desktopin eli työpöydän voi käynnistää Windows 8:ssa, mutta se ei ole enää integroitu muun järjestelmän kanssa, esim. monet asetukset joutuu tekemään Metron puolella. Desktopissa ei myöskään ole enää Käynnistä-valikkoa ollenkaan vaan sellainen pitää erikseen asentaa. Esim. Vistart-niminen ohjelma on suht käyttökelpoinen kolmannen osapuolen ohjelma siihen tarkoitukseen. Tietokonetta ei myöskään saa enää käynnistymään suoraan desktopille senkään jälkeen kun on kirjautunut sisään, vaan se pitää aina erikseen Metron puolelta käynnistää manuaalisesti.

Nopeudesta taas: ero on minimaalinen. Pääasiassa Windows 8 vie vähemmän muistia kuin 7, mutta jos sinulla on enemmän kuin 2 gigatavua RAMia jo koneessa niin eroa ei käytännössä voi huomata. Käynnistys ja sammuttaminen tosin on paljon nopeampaa, mutta siitä on käytännössä hyötyä vain kaksi kertaa päivässä.
somebodyy
somebodyy
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Tuo integrointi on minunkin mielestä paha puute, se alkaa muutaman kerran jälkee ottaan päähän kun yrittää jotain etsiä ja kun sen löytää niin metro läsähtää auki. Käynnistä-valikkoa ei ole ja kaikki asennetut ohjelmat pitää avata metron kautta - jos ei ole asentanut erikseen käynnistä valikkoa.. Ja metro avautuu aina tietokonetta käynnistettäessä.

Nopeudesta tosiaan en enää sammuta konetta, vaan laitan sen hibernoimaan - sammuu 2s, käynnistyy 3s.. tämä verraten windows seiskaan ja pikkuläppärillä on ihan kiva parannus (:
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 3. kesäkuuta, 2012 @ 13:27

Kommentoi uutista

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Keskustelu Viestejä Keskustelualue
Biisiketju 5628 Vapaata keskustelua
Mario Games 9 PC:n pelit
Pelit eivät käynnisty (Uusi kasattu kone) 15 PC:n pelit
gmailiin kirjautuminen ei toimi 6 Ajuri- ja softaongelmat
Ukraina keskustelu - Venäjän hyökkäys Ukrainaan 183 Vapaata keskustelua
VHS kasettien digitointi 44 Digivideo-ongelmat ja -keskustelu
AV2HDMI yhdistäminen Commodore 64 ongelma 3 TV-out -ongelmat ja -keskustelu
Android känny miten luoda s-postiryhmä 3 Android -keskustelu
WhatsApp ja Messinger 2 Android -keskustelu
Miten siirtää WhatsAppista s-postiin 4 Android -keskustelu
Näytä lisää viestejä