AfterDawn logo

Samsungin uusi pikkutietokone lipsahti julkisuuteen

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Samsung on tuomassa markkinoille pienen nettisurffailuun tarkoitetun tietokoneen, joka perustuu Googlen ChromeOS-käyttöjärjestelmään. Samsung esitteli laitetta ensi kertaa jo vuonna 2011 ja seuraavan kerran CES-messuilla tammikuussa.

Aiempien tietojen mukaan Samsung suunnitteli laitteen hinnoittelua 400 dollarin tietämille, mutta verkkokauppa TigerDirect lipsautti Samsungin ChromeBox-nimellä tuunnetiun pikkukoneen nettisivuilleen jo etuajassa ja hintaa oli tiputettu 330 dollariin. Lopullisen virallisen julkaisun odotetaan tapahtuvan vasta kesällä.

TigerDirecin julkaisemin tietojen mukaan ChromeBoxista löytyy kaksiytiminen Celeron B840, joka toimii 1,9 GHz:n taajuudella. Myös näytönohjain on Intelin tuotantoa, eli HD-videota raskaamman grafiikan pyörittäminen kannattaa unohtaa jo alkuunsa. Laitteesta löytyy 4 gigatavua DDR3-muistia ja massamuistina toimii 16 gigatavun SSD-asema.


Liitäntöjä löytyy ainakin viiden USB-portin verran ja aiemmissa raporteissa laitteesta on kerrottu löytyvän DVI- ja DisplayPort-liitännät sekä kuulokeliitäntä.

Googlen ChromeOS on tähän mennessä jäänyt lähinnä kuriositeetiksi muutamien valmistajien (kuten Samsung) läppärimallistoissa. Google on kuitenkin jatkokehittänyt käyttöjärjestelmää, joka uusimmassa versiossaan muistuttaa aiempaa enemmän oikeaa työpöytäjärjestelmää kuin pelkkiä selainikkunoita. Silti ChromeBox ei vaikuta tuotteelta, jossa ChromeOS nousee julkisuuteen.

4 KOMMENTTIA

mcmopo1/4

Kuka hullu tuollaista ostaa tuohon hintaan? Tuohon hintaahan saa halvan läppärinkin ostettua.

ArttuH5N12/4

No, voihan tuohon tunkea jonkun oikeankin käyttöjärjestelmän.

baltam3/4

16 GB SSD. LOL. Varsinkin nyt, kun SSD-levyjen hinnat on tippunu 0,7 eur/GB tasolle ja varmaan jatkaa halpenemistaan.

pekka0 (vahvistamaton)4/4

Vuokatissa tai tahkolla taisi olla siellä mökeissä jo joskus 2005 sellasia pikkukoneita (15cm x 20cm) joissa oli puppy-linux vai oliko se xubuntu ei muista enää mutta varmasti halvempia kuin tuo :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT