AfterDawn logo

Blizzard kiistää huhut Diablo III hakkeroinneista

Teemu Laitila Teemu Laitila

Blizzardin mukaan netissä liikkuvat huhut Diablo III:n ja Battle.net-palvelun tietomurroista ovat perättömiä ja palvelun tietoturva on kunnossa. Virallisen kannanoton mukaan yksittäisten käyttäjätilien murrot lisääntyvät aina uusien isojen julkaisujen yhteydessä ja sama ilmiö on Blizzardin mukaan havaittu aiemminkin esimerkiksi uusien World of Warcraft -päivitysten yhteydessä.

Battle.netin foorumeille lähetetyissä viesteissä selvitetään tarkemmin yhtiön tietoturvakäytäntöjä. "Olemme suhtautuneet asiaan äärimmäisen vakavasti alusta saakka ja pyrimme jokaisen tapauksen kohdalla selvittämään missä tilanteessa ja kuinka käyttäjätili on jounut vääriin käsiin", kertoo Bashiok-nimimerkillä esiintyvä Blizzardin työntekijä.

Bliizardin mukaan viitteitä laajemmista tietomurroista ei ole tähän mennessä löydetty. "Kaikista väitteistä huolimatta emme vielä ole törmänneet tilanteeseen, jossa joku olisi saanut toisen käyttäjätilin hallintaansa muilla keinoin, kuin kirjautumalla sisään toisen salasanaa käyttäen", Bliizardilta vakuutetaan.


Blizzard kehottaa käyttäjiä hyödyntämään yhtiön tarjoamia Battle.net Authenticator - ja Battle.net Mobile Authenticator -sovelluksia käyttäjätilin turvallisuuden hallintaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT