Legendaarinen Carmageddon-peli syntyy uudelleen Kickstarterin avulla
Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (10)
Aikanaan suurta pahennusta herättänyt kaahailupeli Carmageddon on saamassa uuden elämän, kun pelille ollaan julkaisemassa Kickstarter-palvelun rahoituksen turvin jatko-osa. Väkivaltaisten kaahailupelien ehdoton esikuva kiinnostaa pelaajia edelleen, sillä tähän mennessä Carmageddon: Reincarnation on kerännyt jo 188 000 dollarin rahasumma.
Asialla on pelin alkuperäinen kehittäjä Stainless, joka on ostanut itselleen takaisin kaikki oikeudet peliin ja brändiin. Kickstarter-projektin sivuilla luvataan päivittää peli nykyaikaisilla grafiikoilla ja fysiikoilla säilyttäen silti alkuperäinen anarkistinen ja väkivaltainen pelityyli. Alkuperäinen Carmageddon tuki moninpeliä vain lähiverkossa, mutta uusi peli tulee sisältämään nykyaikaisen moninpelimahdollisuuden.
Stainlessin mukaan työ pelin parissa on jo saatu alkuun pienen kehittäjoukon voimin, mutta faneilta tarvitaan tukea projektin saattamiseksi loppuun saakka. Tulevaisuudessa julkaistavan pelin saa omakseen (Steam-latauksena) 15 dollarin sijoituksella. Isommilla sijoituksilla pääsee mukaan beta-testaukseen ja saa esimerkiksi pelissä käyttöön vain Kickstarter-rahoittajille varatun auton. Useihin satoihin nousevilla sijoituksilla saa omakseen pelisälää tai jopa mahdollisuuden saada oma kädenjälkensä näkyviin lopullisessa pelissä. Tuhannen dollarin sijoituksella oman naamansa saa liitettyä lopulliseen peliin jalankulkijaksi.
Kehittäjän tavoitteena on saada kasaan 400 000 dollaria. Jos tavoite täyttyy, peli luvataan julkaista helmikuussa 2013.
Projektiin voi tutustua tarkemmin Kickstarterissa.

10 kommenttia
Asus P8Z77-V LX2, i5-3570K, Corator DS, Asus HD7870, 8GB 1600 Mhz DDR3, 120GB Agility 3 + F3 1TB, SAGA II 500W, NZXT Hades, 24" Full HD.
Tietokone; Emo=AsRock 970 Extreme4, Prosessori=AMD Phenom II X4 965 Black Edition (oc 4GHZ), Nayttis=Gigabyte AMD Radeon HD 7850 OC 2GB, Muisti=16gb 1600Mhz DDR3, Kovalevytila=Vaihteleva.
Läppäri1; Emachines (Acer) E732ZG.
Läppäri2; IMB 5140 (vuodelta -86)
Mielenkiinnolla pitää seurata tuota projektia.
Suomeksi: Foorumin säännöt | Foorumin käyttöopas |
In English: Forum rules | Remember to behave |
Carmageddon:Reincarnation