AfterDawn logo

TSMC asettaa Nvidian sirut etusijalle tehtaissaan

Teemu Laitila Teemu Laitila

Taiwanilainen piirivalmistaja Taiwan Semiconductor (TSMC) on myöntänyt Nvidian piirituotannolle etusijan omissa tehtaissaan, kertoo taiwanilainen Digitimes. Piirivalmistajalla on ollut ongelmia 28 nm valmistusprosessinsa kapasiteetin kanssa, mikä on puolestaan näkynyt Nvidian uusimman sukupolven näytönohjainten heikkona tarjontana.

TSMC valmistaa piirejä lisäksi muun muassa AMD:lle ja Qualcommille, joiden tuotantoon Nvidian saama etusija todennäköisesti vaikuttaa. Nvidian ja TSMC:n suhde on ollut aiemmin koetuksella TSMC:n siirryttyä laskuttamaan asiakkaitaan tuotettujen piikiekkojen mukaan riippumatta siitä montako toimivaa piiriä kiekolta löytyy. Nvidia on aiemmin ilmaissut tyytymättömyytensä TSMC:n hinnoittelumalliin ja yhtiö on vihjaillut etsivänsä tuotteilleen uutta valmistajaa. Toisaalta taas Nvidia on myös kehunut TSMC:n 28 nm prosessin mahdollistamaa tehonkulutuksen vähennystä.

Digitimesin mukaan yhtiöt ovat kuitenkin löytäneet yhteisen sävelen, mikä mahdollistaa Nvidian kesäksi suunnittelemien uusien Kepler-julkaisujen pysymisen aikataulussa ja tarjonnan nostamisen paremmalle tasolle nykyisten mallien osalta. Sopimukset eri valmistajien piirien priorisoinnista eivät ole TSMC:lle uusi asia, sillä aiemmin esimerkiksi Qualcomm on solminut vastaavia sopimuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT