AfterDawn logo

OCZ julkaisi Vertex 4 SSD-levyn

Panu Roivas Panu Roivas
2 kommenttia

OCZ:n reilu vuosi sitten julkaisema Vertex 3 SSD oli pitkään kukkulan kuningas nopeutensa puolesta, mutta Sandforce-kontrolleriin perustuvia SSD-levyjä piinasi useat BSOD-ongelmat jotka tahrasivat muun muassa OCZ:n mainetta ja saivat kuluttajat kääntymään luotettavimpiin malleihin. OCZ otti asiasta kuitenkin opikseen ja on siirtynyt uuden Vertex 4:n myötä käyttämään itse kehittämäänsä Indilinx Everest 2 -kontrolleria.

Vertex 4 tuo OCZ:n mukaan jopa 535 Mt/s perättäislukunopeuden sekä 120 000 IOPS sattunnaishakunopeuden. OCZ kertoo myös aseman olevan parhaimmillaan jopa 400% nopeampi kuin edellisen sukupolven Vertex 3. Tämän se saavuttaa käyttämällä uutta Indilinx Everest 2 -kontrolleria, joka poikkeaa selvästi Vertex 3:n Sandforce-kontrollerista muun muassa siinä, ettei se käytä sisäistä datanpakkausta. Uusi kontrolleri sisältää myös kehittyneemmän virheenkorjauksen ja kulutustason seurannan.


OCZ:n uutukainen on myös arvosteltu useilla eri sivustoilla, ja yleinen mielipide vaikuttaa olevan, ettei Vertex 4 ole nopeudeltaan samankaltainen hyppy kuin Vertex 3, vaan OCZ on tällä kertaa keskittynyt suorituskyvyn sijaan luotettavuuteen. Tästä kertonee muun muassa luvattu viiden vuoden takuu.

Vertex 4 on jo myynnissä Saksassa lähtien n. 160 eurosta ylöspäin 128 Gt mallin osalta. Tarjolla on myös 256 Gt (n. 320e) ja 512 Gt (n. 630e) mallit.

2 KOMMENTTIA

Sokar801/2

400% nopeempi kuin Vertex 3 ?

Itellä on nytkin Vertex 3 käytössä ja se jo nyt hätyttelee Sata 6gb\s rajoja nyt 510mb\s nopeudella vaika tehdas lupaa 550MB/s mut 510mb\s on ihan hyvä oikean elämän käytössä

Joten fiksu teko OCZ tuo luotettavuuden parantaminen

Koska ei ole mitää hyöty vaikka sata väyläinen SSD kirjoittasi 2000mb\s kun väylä nopeus tulee vastaa jo 600mb\s

Vipetzki2/2

Originally posted by Sokar80:

400% nopeempi kuin Vertex 3 ?

Itellä on nytkin Vertex 3 käytössä ja se jo nyt hätyttelee Sata 6gb\s rajoja nyt 510mb\s nopeudella vaika tehdas lupaa 550MB/s mut 510mb\s on ihan hyvä oikean elämän käytössä

Joten fiksu teko OCZ tuo luotettavuuden parantaminen

Koska ei ole mitää hyöty vaikka sata väyläinen SSD kirjoittasi 2000mb\s kun väylä nopeus tulee vastaa jo 600mb\s

Niinpä, ootetaan että SATA 20GB/s tulee :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT