Rekisteröidy | Kirjaudu sisään

Microsoft paljasti Windows 8 beta -julkaisun päivämäärän

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 8.2.2012 21:31 Kommentteja (1)

Microsoft paljasti Windows 8 beta -julkaisun päivämäärän Microsoft on ilmoittanut esittelevänsä pitkään odotetun Windows 8 Consumer Preview -version 29. helmikuuta Barcelonassa. Julkaisua odotettiin helmikuun aikana ja mobiilialan isoin vuotuinen tapahtuma lienee sopiva paikka uuden myös mobiilikäyttöön suunnitellun Windowsin julkaisupaikaksi.
Julkaisun myötä Consumer Preview -nimellä tunnettu beta-versio Microsoftin tulevasta käyttöjärjestelmästä tulee kaikkien saataville ja testattavaksi. Yhtiö aikoo julkaista myöhemmin myös yrityskäyttäjien testattavaksi tarkoitetun Enterprise Preview -version.

Nyt julkaistavan version odotetaan muistuttavan läheisesti lopullista versiota ja suurempia muutoksia tuskin tapahtuu ennen virallista ensi syksynä tapahtuvaa julkaisua.

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

1 kommentti

19.2.2012 7:58

Tätä onkin odotettu. Devi versiota en ole vaivautunut testaamaan, kun se on vielä liian keskeneräinen, mutta tämä lienee lähelle RC.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään Tom's Hardware Suomi-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen Tom's Hardware Suomi -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Uusimmat uutisotsikot

Asuksen älypuhelimen ja tabletin yhdistelmä tulee Suomeen Asuksen älypuhelimen ja tabletin yhdistelmä tulee Suomeen (21.5.2012 20:31)
Elektroniikkavalmistaja Asus on julkaissut monissa positiivista hämmennystä aiheuttaneen PadFone-puhelimen ja PadFone Station -telakan Pohjoismaissa. Samaan sarjaan on saatavilla myös näppäimistö ....
2 kommenttia
ARM aikoo vallata 20% kannettavien tietokoneiden markkinoista vuoteen 2015 mennessä ARM aikoo vallata 20% kannettavien tietokoneiden markkinoista vuoteen 2015 mennessä (21.5.2012 20:26)
Intelin tuodessa x86-suorittimiaan mobiililaitteisiin, ARM aikoo vastavuoroisesti yrittää tuoda omaa arkkitehtuuriaan entistä suurempiin laitteisiin. ARMin CEO Warren East laukoi Dow Jones ....
1 kommentti
Nvidia julkisti maailman suurimman piirin - 7,1 miljardia transistoria Nvidia julkisti maailman suurimman piirin - 7,1 miljardia transistoria (19.5.2012 16:44)
Vaikka Nvidia onkin Kepler-arkkitehtuurin myötä tuonut GeForce-näytönohjaimille entistä pienempiä ja paremmalla tehonkulutuksella varustettuja piirejä, ei yritys ole kuitenkaan täysin unohtanut ....
2 kommenttia
Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi Uuden Windowsin visuaalinen ilme aiempaa yksinkertaisempi (19.5.2012 16:24)
Microsoft on antanut Windows 8 -järjestelmän kehitystä seuraavassa blogissaan vihjeitä lopullisen version tulevista ulkoasumuutoksista. Microsoftin mukaan uuden visuaalisen ilmeen tavoitteena ....
11 kommenttia
Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion Microsoftin selainrajoitukset herättivät kilpailuviranomaisten huomion (19.5.2012 14:49)
Kilpailuviranomaisia huolettaa Microsoftin aiemmin julkaisema tieto, jonka perusteella käyttäjä ei käytännössä voi vaihtaa selainta ARM-pohjasiin tablet-laitteisiin tarkoitetussa Windows-versiossa.
9 kommenttia

Uutisarkisto

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Tietokone nopeammaksi -opas