Työpöydillä erittäin suosittua Linux-jakelua Ubuntua kehittävä yhtiö Canonical on ilmoittanut lopettavansa rahallisen tuen Ubuntun KDE-käyttöliittymään perustuvalle Kubuntu-versiolle. Kubuntun pääkehittäjä siirtyy muihin tehtäviin Canonicalin sisällä.
"Kyseessä on järkevä päätös bisneksen kannalta", kertoo kehitystyötä johtanut Jonathan Riddel. "Kubuntu ei ole ollut kaupallinen menestys viimeisen seitsemän vuoden aikana ja on epärealistista odottaa odottaa, että sen kehitykseen sijoitettaisiin tulevaisuudessakin taloudellisia resursseja", Riddel kuvailee tilannetta.
Kubuntun taloudellisen tuen loppuminen on ikävä asia erityisesti KDE-projektin kannalta, sillä tulevaisuudessa merkittävimmistä linux-jakeluista vain SUSE ja OpenSUSE jatkavat KDE:n tukemista. The Verge huomauttaa, että KDE-tiimin näpeistä on lähtöisin esimerkiksi WebKit-selainmoottori, johon perustuvat Googlen Chrome ja Applen Safari-selain.




