Läpinäkyvät näytöt kuuluvat Samsungin tulevaisuuteen

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Läpinäkyvät näytöt kuuluvat Samsungin tulevaisuuteen
Samsungin visioihin kuuluu vahvana osana läpinäkyvät LCD-näytöt, joiden läpimurtoa odotetaan tapahtuvan lähivuosina.

Teknologiayhtiön tuotearsenaaliin kuuluu esimerkiksi 46-tuumainen läpinäkyvä LTI460AP01-näyttö. Kuluttajien näkökulmasta niille ei ainakaan vielä löydy järkeviä käyttökohteita, mutta yrityspuolella läpinäkyvyydelle saattaa olla paljonkin kysyntää esimerkiksi markkinointiratkaisuissa.

Läpinäkyvien LCD-näyttöjen suurin etu on niiden vähäinen virrankulutus, joka on vain noin 10 prosenttia tavanomaisesta LCD-näytöstä. Ero johtuu käytännössä siitä, että edellisessä ei ole omaa taustavalaistusyksikköä, vaan kuva saadaan näkymään huonetilan omalla valaistuksella. Pimeässä näyttö tarvitsee oman taustavalon.

Samsungin läpinäkyvä näyttö sai CES-messujen ekologisen teknologian palkinnon.

Kommentoi uutista