AfterDawn logo

Windows 8:sta julkaistu uusia ruutukaappauskuvia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
11 kommenttia

Windows 8:n beta-version julkaisun odotetaan tapahtuvan helmikuussa, mutta verkossa julkaistujen kuvien ansiosta käyttöjärjestelmän kehitysaskelista voi saada jo esimakua.

WinUnleaked.tk-sivuston mukaan Microsoft olisi hiljalleen saamassa betan valmiiksi. Eilen julkaistut kuvat ovat sivuston mukaan peräisin kehitysversiosta, joka valmistui tämän viikon torstaina.

Microsoft on päivittänyt Start-näkymän taustakuvan mustanpuhuvaksi ja lisännyt uusia Metro-sovelluksia, kuten Readerin, Musicin, Videon ja Photosin. Explorerin ulkoasua on myös ehostettu uusilla teemoilla. AeroLitessä on uudet metromaiset näppäimet, joista saatiin esimakua jo viime keväänä. Tehtäväpalkki on rajattu tiukasti ruutukaappauksen ulkopuolelle.

Microsoft on myös muokannut Charm Bar -palkin toimintaa miellyttävämmäksi ja helpottanut Metro-sovellusten sulkemista. Uusi ReFS-tiedostojärjestelmä on myös tulossa.

11 KOMMENTTIA

Bodomed1/11

Alkaa näyttämään varsin hienolta tuo ui!

Jasperila (vahvistamaton)2/11

Tuo metro on ruma kuin hevosen p*rse. Toivottavasti Win 8 floppaa kuin surullisen kuuluisa Vista

MQe3/11

Siis tuo Metro on oikeasti ihan hirveä laatikkoleikki, hyi hitto. Tuossa ei ole kyllä mitään "hienoa".

JonzeFin4/11

Originally posted by Jasperila:

Tuo metro on ruma kuin hevosen p*rse. Toivottavasti Win 8 floppaa kuin surullisen kuuluisa Vista

Oon niin samaa mieltä! Itellä tosin on Windows Phone että tuo laatikkonäkymä on jo tuttu, kännykässä ihan toimiva, mutta koneelle en kyllä tollasta haluais.

Ranvier5/11

Ettekö te ihmiset ymmärrä ettei tuota Metro UI:tä ole pakko käyttää, jos ei halua? Sen saa halutessaan helposti pois päältä ja alta löytyy perinteisempi tietokonekäyttöön soveltuva käyttöliittymä. Toi Metro UI on lähinnä tabletteja varten.

hannibal_pjv6/11

Originally posted by Ranvier:

Yep, tuo tieto on varmistettu jo useaan otteeseen. Hienova tässä on se, että saman rungon päälle saadaan UI useampaa eri käyttötapaa silmällä pitäen.
Työpöytäkoneissa ja perinteisissä kannettavissa käyttetään varmaankin perinteistä hiiri käyttistä ja tappäreissä ja puhelimissa tuota metroa.

JonzeFin7/11

Originally posted by Ranvier:

Ettekö te ihmiset ymmärrä ettei tuota Metro UI:tä ole pakko käyttää, jos ei halua? Sen saa halutessaan helposti pois päältä ja alta löytyy perinteisempi tietokonekäyttöön soveltuva käyttöliittymä. Toi Metro UI on lähinnä tabletteja varten.

Itse en tästä ollut tietoinen, eli kiitos kun kerroit. Nyt sitten voikin jäädä jopa mielenkiinnolla odottamaan.

Viljis8/11

Eli kyseessä on Windows 7 uudella aloitusnäkymällä =D

roponen9/11

Se on kyllä toisaalta sääli että käyttäjille annetaan valinnanvapaus vanhan ja uuden välillä. Käyttäjät kun usein turvautuvat tuttuun ja turvalliseen vanhaan vaikka uusi olisikin parempi.

Tosin Microsoftin kyseessä ollessa ei kyllä ole mitään takeita uuden paremmuudesta. Ja jos he tekisivät uuden käyttöliittymän niin ettei vanhassa voisi pitäytyä niin todennäköisesti pallit ei riittäisi viedä hommaa täysillä loppuun asti vaan siitä tulisi joku välimallin "vähänniinku jotain uudenoloista"-versio.

Ranvier10/11

Originally posted by roponen:

Uusi käyttöliittymä on tehty tabletteja ja kosketusnäyttöjä varten eikä varsinaiseen työpöytäkäyttöön. Voihan sitä tietty normi pc:llä käyttää, mutta eiköhän suurin osa käytä silti tuota perinteistä näkymää pc:llä koska se soveltuu siihen käyttöön paremmin.

hannibal_pjv11/11

Originally posted by Viljis:

Eli kyseessä on Windows 7 uudella aloitusnäkymällä =D

Aika pitkälti. Eli jos sulla on win 7, niin ei ole juuri syytä päivittää, paitsi jos omistat uuden Buldoser prosessorin, joka toimii varsin paljon paremmin win8:lla kuin win7:ssa ainakin vielä tällä hetkellä. Muutamia muita pieniä parannuksia on myös, mutta suurin ilo tästä kuitenkin lienee MS:lle, joka saa näin yhtenäisen alustan erilaisille laitekokoonpanoille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT