AfterDawn logo

Maailman ensimmäinen ohjelmoitava kvanttipiiri kehitetty Briteissä

Panu Roivas Panu Roivas

Bristolin yliopistossa toimivat insinööritutkijat ovat kehittäneet maailman ensimmäisen ohjelmoitavan kvanttifotonipiirin, joka käyttää laskentaan kvanttimekaniikan lomittumisilmiötä.

Tutkijoiden kehittämä piipohjainen kvanttipiiri kykenee lomittamaan fotoneja, ja piirin elektrodien ohjelmoinnista riippuen pystytään muodostamaan erilaisia kvanttitiloja. Lopputuloksena on kaksi qubittiä, joilla voidaan tehdä kvanttilaskentaa.

Kvanttipiirien lopullinen soveltuvuus laskentaan on vielä arvailun varassa, mutta niiden uskotaan sopivan hyvin kompleksisen laskennan suorittamiseen, kuten biologisten prosessien kuvaamiseen tai meteorologiseen laskentaan.

Kvanttipiirejä on yritetty kehittää aikaisemminkin, mutta ne ovat tähän asti vaatineet seurakseen jättikokoisia oheislaitteita, kun taas uusi piiri on kooltaan vain 70 x 3 mm. Silti se on vielä kaukana nykyisistä nanometriluokan piireistä. Piiri tuo kuitenkin kvanttilaskennan scifikirjallisuudesta askeleen lähemmäksi todellisuutta.



TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT