AfterDawn logo

Asus hamuaa suurempaa palaa tablet-markkinoista

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Asus on kertonut tavoitteekseen yli kolminkertaistaa tablettiensa toimitusmäärät ensi vuonna.

Taiwanilaisvalmistaja arvioi toimittavansa tämän vuoden aikana 1,8 miljoonaa tablettia. Ensi vuonna luku kasvaa vähintään kolmeen miljoonaan, mutta Asuksen tähtäimessä on jopa kuusi miljoonaa toimitettua taulutietokonetta. Mikäli yhtiö saavuttaa tason, niin Digitimesin mukaan se nousee Samsungin ohi toimitettujen tablet-laitteiden määrässä. Samsung ei kuitenkaan raportoi tablettien toimitusmääriä julkisesti.

Minikannettavien toimitusten ennustetaan laskevan ensi vuonna. Yleisesti tablettien on nähty pienentävän minikannettavien myyntiä.

Emolevytoimitusten uskotaan sen sijaan kasvavan viitisen prosenttia noin 25 miljoonaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT