AfterDawn logo

Asukselta loppuu kiintolevyt marraskuussa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Tietokonevalmistaja Asus on onnistunut välttymään maailmanlaajuisen PC-myynnin hidastumiselta, sillä sen liikevoitto kasvoi menneenä kvartaalilla viime vuodesta 11 prosenttia. Asuksen etuna on ollut tablet-murroksen varalle laadittu hyvä strategia, jonka mukaisesti se on laittanut munia eri koreihin.

Yhtiön strategia on menestynyt, mutta Asuksella on edessä lyhyen tähtäimen ongelmia. Sen kovalevyvarastot loppuvat näillä näkymin ensi kuun loppuun mennessä. Marraskuussa eteen tuleva ongelma johtuu Thaimaan tulvista, jotka ovat aiheuttaneet siellä sijaitseville kovalevytehtaille isoja ongelmia. Noin puolet maailman kovalevyistä on peräisin Thaimaasta.

Asuksen mukaan korvaavia ratkaisuita ei juuri ole. Mikäli tilanne pitkittyy, niin Asus ei pysty valmistamaan kannettavia tai pöytätietokoneita.

1 KOMMENTTI

johtaja591/1

Ehkä SSD levyt alkaisi nyt yleistyä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT