AfterDawn logo

Windows XP ei ole enää maailman suosituin käyttöjärjestelmä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Windows XP julkaistiin 25. lokakuuta 2001, mutta vaikka Microsoftilta on ehtinyt tulla markkinoille uusia tuotteita, niin se on pitänyt pintansa maailman suosituimpana käyttöjärjestelmänä. Ohjelmiston 10-vuotissyntymäpäivän alla se joutui kuitenkin luovuttamaan kruununsa.

Suosituimmaksi käyttöjärjestelmäksi nousi tämän kuun alussa Windows 7. Tieto perustuu StatCounterin keräämiin tietoihin. Viime vuosien trendi on ollut XP:n osalta kokoajan laskeva, joten muutos sijoituksissa on ollut vääjäämätön.

XP:n ja Windows 7:n välinen ero ei ole kovin suuri, mutta kasvanee tulevaisuudessa entisestään. XP löytyy 38,78 prosentista tietokoneista ja seiska 40,15 prosentista. Windows Vistan markkinaosuus on pudonnut XP:n mukana 11,14 prosenttiin. Mac OS X:n ja Linuxin lukemat ovat vuorostaan 7,26 ja 0,82 prosenttia. Kaksikko on pysynyt suurin piirtein näissä lukemissa viime vuoden alusta lähtien.


Microsoft kertoi BUILD-tapahtumassa tänä syksynä, että Windows 7:ää on myyty jo 450 miljoonaa kopiota. Joidenkin mukaan 7:sta saattaa muodostua vastaavanlainen de facto -käyttöjärjestelmä kuin XP:stä, sillä monetkaan eivät ole olleet vakuuttuneita Windows 8:aan tehdyistä uudistuksista.

6 KOMMENTTIA

Xp 4ever (vahvistamaton)1/6

Eipä ole ihme jos väestö kasvaa ja he/heille ostetaan vain Windows 7-koneita

repino2/6

Originally posted by Xp 4ever:

Eipä ole ihme jos väestö kasvaa ja he/heille ostetaan vain Windows 7-koneita

Niin, kun se on valmiina useimmissa koneissa kytkykauppana.
XP on mullakin noissa läppäreissä mukana vieläkin, vaikka seiskaa käytän ja kasikin on yhdellä kiintiksellä.
Vitsinä:) Ai microsofthan on suurin piraatti, kun kerran myy noin paljon kopioita.
Ja markkinoi niitä muille, eikä kopioi niitä omaan käyttöön. :)
Tuosta jutusta tosin puuttuu android, sillä puhelimienkin käyttikset ovat myös osana tässä.

ArttuH5N13/6

Itse en XP:tä vaihda niin kauan, kuin kohtuu uudet pelit pyörivät sillä. Se on kevyempi, selkeämpi ja no, tutumpi :D Windows 7 on hieman liian raskas minun matolaatikolleni, jonka käyttötarkoitus on pelaaminen ja DTS-ääniraidan sisältävien elokuvien muuntaminen AC3-raitaisiksi. Netissä kone ei ole ollut sitten viime vuoden.

Läppärin mukana tuli W7 Starter, joka sai väistyä välittömästi aivan liian raskaana. Siihen en sentää enää XP:tä lykännyt :D

repino4/6

Tulee jo vanha meidän sanonta, että microsoft tekee niin raskaan ohjelman, että intellin pitää tehdä uus prossu. Toisaalta se on kehitystä, mutta miks hyvin toimivaa järjestelmää rukataan nyt aina uusiks.
XP:stä on vuosien mittaan tullut vakaa, ja nyt jo kasia pukataan, en tosin oikein tykkää, täytys taas opetella uusi käyttis.

miketso5/6

XP ei enään ainakaan itselle sovellu 64-bittisten ohjelmien takia ja muutenkin koen windows 7:n toimivan yhtä vakaasti ja nopeasti kuin xp:nkin.

repino6/6

Itekin jo testaillu Win kasia, mutta seiskan ultimate tuntuu tutummalta. Ootteko huomannu tätä palkkijärjestelmää käytetään ainakin youtubissa ja muissakin ohjelmissa.
Xp on jo vuosien jäleen vakaa, eikä seiskassakaan pahemmin tunnu olevan bugeja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT