Intelin seuraavan sukupolven WiDi-teknologia tukee kahta näyttöä

Kirjoittaja Manu Pitkänen, | Kommentteja (2)

Intelin seuraavan sukupolven WiDi-teknologia tukee kahta näyttöä
Intelin kerrotaan työstävän paraikaa seuraavan sukupolven Wireless Display -teknologiaa, joka mahdollistaa WiDi-laitteen kuvan jakamisen langattomasti samaan aikaan kahteen monitoriin. Luvassa on myös pelioptimointeja.

Lupaavista ominaisuuksistaan huolimatta WiDi ei ole saanut kunnolla tuulta purjeisiin. Laitevalmistajat eivät ole suostuneet ottamaan sitä vielä käyttöön. Syitä voivat olla tekniikan kalleus ja tuoreus. WiDin markkinapotentiaalia ei myöskään pidetä ainakaan vielä kovin suurena.

Kolmannen sukupolven WiDissä kerrotaan olevan moninäyttötuen ohella aiempaa pienemmät latenssit. Vasteaikoja on optimoitu aiemminkin sillä ensimmäisissä laitteissa kuvan siirtäminen laitteesta toiseen kesti 600 millisekuntia, kun nykyään 1080p:n kuvan ja DTS 5.1 -äänen siirtäminen onnistuu noin 200 millisekunnissa.

Vasteaikojen pienenemisen ansiosta teknologia soveltuu aiempaa paremmin pelaamiseen. Uusi teknologia tullaan todennäköisesti ottamaan käyttöön ensi vuoden keväällä, jolloin Intel julkaisee Ivy Bridge -pohjaiset mobiilisuorittimet.

2 kommenttia

ArttuH5N1
Tuo vaikuttaa teknologialta, joka kyllä tulee jossain vaiheessa olemaan normi, mutta toistaiseksi vaatii hiomista.
tikte76
Olisi tv een puolella kanssa hyvä et antenni singnaali kulkisi telkkariin langattomasti huoneesta toiseen.

Kommentoi uutista