Tutkijat kehittivät aiempaa tehokkaampia litiumioniakkuja

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (7)

Tutkijat kehittivät aiempaa tehokkaampia litiumioniakkuja
Berkeleyn yliopiston tutkijat ovat kehittäneet litiumioniakuissa käytettävää tekniikkaa, jonka avulla akkujen kapasiteetti voi kasvaa parhaimmillaan jopa kahdeksankertaiseksi. Tutkijat kehittivät uuden polymeerimateriaalin, jolla voitaisiin korvata nykyisin anodina käytetty grafiitti.

Aiemmin kokeita on tehty piillä, joka on selvästi tehokkain materiaali litiumionien säilömiseen. Ongelmana on kuitenkin ollut sähköisten yhteyksien hajoaminen piin tilavuuden paisuessa moninkertaiseksi lataamisen yhteydessä.

Tutkijat onnistuivat kehittämään uuden polymeerin, joka johtaa sähköä erittäin hyvin, mutta joka kestää paisumista ilman sähköisten yhteyksien hajoamista. Uusi anodi kykenee imemään noin kahdeksan kertaa enemmän litiumioneita kuin nykyiset grafiittiin pohjautuvat ratkaisut. Lisäksi uudella tekniikalla toteutetut akut säilyttivät toimintakykynsä aiempaa huomattavasti pidempään.

Berkeleyssa kehitetty tekniikka on yhteensopiva nykyisten litiumioniakkujen valmistusprosessin kanssa ja käytetyt materiaalit ovat suhteellisen halpoja. Uuden tekniikan mahdollinen päätyminen kaupalliseen käyttöön on kuitenkin vielä hämärän peitossa.

7 kommenttia

ep_
Kelpais mulle tollenen kun tuntuu akku loppuvan läppäristä ja eteenkin puhelimesta turhan helposti.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 26. syyskuu, 2011 @ 15:14

BSOD is a registered trademark of Microsoft Corporation | Windowsin lähdekoodi

dRD
Käytännössähän homma menee niin, että akkukesto paranee 8x:ksi ja vastaavasti laitevalmistajilla ei ole taas 10 vuoteen mitään tarvetta panostaa laitteiden energiankulutukseen (vaan päin vastoin, voidaan ottaa käyttöön energiarohmumpia prossuja, jne) -> Samsung Galaxy S 8 ja Apple iPhone 9 tulevat roikkumaan 5 vuoden päästä ihan yhtä usein laturin nokassa kuin nykymallitkin :-)
KalikoJak
Mutta dRD, toivotaan, että energiarohmu-prossuja hillitsee edes jonkin verran niiden parantuneet valmistustekniikat (= paljon mahdollisesti turha toivo). ;)

Asus P8Z77-V LX2, i5-3570K, Corator DS, Asus HD7870, 8GB 1600 Mhz DDR3, 120GB Agility 3 + F3 1TB, SAGA II 500W, NZXT Hades, 24" Full HD.

RekookeR
Vuosia menee ennenkuin grafiitti sopii kaupallisiin sovelluksiin

-Reko

Uusi_kayttaja2
Nykypäivänä maksimiprosessoritehoa rajoittaa nimenomaan lämmöntuotto, ei akkukesto. Tämän takia uudet prosessorimallit ovat aina energiatehokkaampia koska maksimilämmöntuotto pysyy jotakuinkin samana. Energiatehokkuutta saadaan rinnakkaisilla minimaalisilla yksiköillä sekä tietysti valmistustekniikan kehittyessä. Luonnollisesti akkukeston maksimointi vaatii kuitenkin softalta sen että mitään turhaa bloattia ei ajeta jatkuvasti taustalla.
ArttuH5N1
Originally posted by dRD:
Käytännössähän homma menee niin, että akkukesto paranee 8x:ksi ja vastaavasti laitevalmistajilla ei ole taas 10 vuoteen mitään tarvetta panostaa laitteiden energiankulutukseen (vaan päin vastoin, voidaan ottaa käyttöön energiarohmumpia prossuja, jne) -> Samsung Galaxy S 8 ja Apple iPhone 9 tulevat roikkumaan 5 vuoden päästä ihan yhtä usein laturin nokassa kuin nykymallitkin :-)
Äh, varastit viestini :D Itse tulin aivan samoihin aatoksiin.
wipe2000
Mobiililaitteisiin tosiaan tuskin halutaan juuri lisää tehonkulutusta, vaikka akku sen mahdollistaisikin. Mutta valmistajat voivat ulosmitata osan parantuvasta akkutekniikasta laitteiden edelleen pienentämiseen.

Mikä kuitenkin itselleni tuli ensimmäisenä uutisesta mieleen, niin jos vain uusi akkutekniikka kestäisi myös melko nopeaa lataamista, sähköautoille vaikkapa kapasiteetin kaksinkertaistuminenkin painon ja koon pysyessä ennallaan olisi jo aivan loistava uutinen. Sehän tekisi sähkömoottoriauton huomattavasti kilpailukykyisemmäksi polttomoottoriin verrattuna.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 2. lokakuu, 2011 @ 2:40

Kommentoi uutista