Microsoft uudisti Windowsin käynnistyksen

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (2)

Microsoft uudisti Windowsin käynnistyksen
Microsoft jatkaa tulevan Windows 8 -järjestelmän uutuuksien esittelyä Building Windows 8 -blogissaan. Viimeisin kirjoitus käsittelee käyttöjärjestelmän käynnistämistä.

Aiemmin yhtiö on jo esitellyt uusia tapoja, joilla käynnistyksestä saatiin tehtyä huomattavasti nopeampi. Microsoftin mukaan nopeampi käynnistys kuitenkin toi mukanaan tarpeen uusia myös muita käynnistykseen liittyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi käynnistyksen eri vaiheissa esitettävät tiedot vaikuttivat nopean käynnistymisen myötä lähinnä vilahtelevan silmissä.

Microsoftin tavoitteena on saada uuden Windowsin käynnistystapahtuma muistuttamaan enemmän perinteisiä kodinkoneita, jotka eivät yleensä esitä käyttäjälle kummemmin tietoja sisäisestä elämästään. Microsoftin mukaan uusissa koneissa nopeasti yleistyvä perinteisen BIOSin korvaava UEFI (Unified Extensible Firmware Interface) mahdollistaa yhtenäisemmän näköisen käynnistyksen.



Tulevaisuudessa Windows-käyttäjä ei enää näe tietokoneensa POST-tietoja tai montaa erillistä animaatiota, vaan virtanappulan painalluksen jälkeen ruudulla näytetään valmistajan logo, joka vaihtuu suoraan Windowsin sisäänkirjautumisruuduksi.
Vaikka käynnistysprosessia yhtenäistetään, myös uuden Windowsin käynnistyssäätöjä pääsee muuttelemaan halutessaan. Useampaa käyttöjärjestelmää käyttäville on tarjolla graafinen kosketusta tukeva valikko, joka tarjoaa mahdollisuuden valita käynnistettävä käyttöjärjestelmä tai säätää muita käynnistysasetuksia.

Yksi UEFIn ominaisuuksista on mahdollisuus säätää aiemmin vain BIOSissa olleita asetuksia käyttöjärjestelmästä käsin. Tämän ansiosta käyttäjällä on mahdollisuus esimerkiksi valita toinen käynnistyslaite ilman emolevyvalmistajan valikoissa vierailua.

Uudesta käynnistyksestä ja muista Windows 8:n ominaisuuksista voit keskustella hardware.fi:n uudelle Windowsille omistetulla keskustelualueella.

2 kommenttia

bfr
Loistouudistus! Windowsin vikatilanteiden debuggaaminen olikin tähän mennessä aivan liian helppoa.

Onneksi ei sentään menty siihen järjettömään suuntaan minkä esim. Linux on ottanut, jossa nähdään tarkalleen mihin asiaan käynnistys jäätyi jotta voidaan tarvittaessa estää tietyn moduulin lataaminen kokonaan ja saadaan järjestelmä oikeasti takaisin pystyyn. Lukukelvottomat virheilmoitukset/musta-/sininen ruutu FTW!
Bluejack
Pakko olla positiivisen negatiivinen ja kysyä onkohan win 8 uusi vista or windows"95".. ilman seiskan tiimiläisiä taustalla jolle kiitos kuuluu 99% vistailujen jälkeen.

Kommentoi uutista