AfterDawn logo

AMD:n uusi toimitusjohtaja on Rory P. Read

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Siruyhtiö AMD on vihdoin nimennyt itselleen uuden toimitusjohtajan. Yhtiötä on luotsannut noin puolen vuoden ajan väliaikainen toimitusjohtaja Thomas Seifert, joka astui puikkoihin Dirk Meyerin ilmoitettua yllättäen lähtevänsä yrityksestä.

AMD:n hallituksen valitsema toimitusjohtaja on aiemmin Lenovolla operatiivisesta toiminnasta vastannut Rory P. Read. Thomas Seifert palaa takaisin AMD:n talousjohtajaksi.

Read on kyvykäs muutosjohtaja, joka tietää miten yritys saadaan hyvälle kasvu-uralle. Hän oli mukana muuttamassa Lenovon Amerikan osastoa tappiota tekevästä yksiköstä nopeasti kasvavaksi divisioonaksi. Myös koko yhtiö lisäsi hänen toimikaudellaan markkinaosuutta ja kasvatti kannattavuutta. Ennen Lenovoa Read oli IBM:llä 23 vuoden ajan ja vastasi siellä monista tärkeistä viroista.


AMD:n mukaan se tarvitsee Readilta tietotaitoa yhtiön kannattavuuden säilyttämiseksi ja parantamiseksi sekä visioita, joiden avulla se kasvaa PC- ja palvelinmarkkinoiden ulkopuolella.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT