AfterDawn logo

Android 3.2:n uudet ominaisuudet varmistuivat

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Google on julkaissut Android 3.2:n SDK-paketin. Uudelle Honeycombille tarkoitetun kehitystyökalupaketin julkaisun myötä varmistui myös itse käyttöjärjestelmän uudet ominaisuudet. Android 3.2 julkaistaan lähiviikkoina, joko heinäkuun lopulla tai elokuun alussa.

3.2 Honeycombin kantava ajatus vaikuttaisi olevan käyttöjärjestelmän laitteistotuen parantaminen. Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on aiempaa joustavampi resoluutiotuki, minkä ansiosta laitteistovalmistajat voivat käyttää Androidia 10,1-tuumaisten ja 1280x800-tarkkuuksisten taulutietokoneiden lisäksi pienemmissä seitsemän tuuman laitteissa (1024x600). Näyttäisi siltä, että myös muut resoluutiot ovat tuettuina.

Koska kaikkia Android Marketista löytyviä sovelluksia ei ole suunniteltu tablet-kokoluokan laitteille, niin ne näkyvät kokoruututilan sijaan pieninä ikkunoina. Android 3.2:n myötä käyttäjä voi pakottaa ohjelman täyttämään koko ruudun "Zoom to fill screen" -valinnan avulla mikäli "Stretch to fill screen" ei toimi sovelluksena kohdalla.


Muita uudistuksia ovat SD-kortin synkronointi ja laitteistovaatimusten asettaminen Android Marketissa myytäville sovelluksille.

Useiden tablet-valmistajien odotetaan ottavan Android 3.2:n käyttöön. Päivitystä odotetaan muun muassa HTC:n Flyerille ja Motorolan XOOMille.

1 KOMMENTTI

slslaa-- (vahvistamaton)1/1

Mitä kuraa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT