AfterDawn logo

X79:ssä tuki sekä LGA 1366- että LGA 2011 -kannalle

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Intel suunnittelee julkaisevansa ensi syksynä uudet tehokäyttäjille suunnatut Sandy Bridge-E -suorittimet, joiden lisäksi markkinoille alkaa virrata niille tarkoitettuja X79-piirisarjaan perustuvia emolevyjä. X79:n on tähän asti kuviteltu tukevan ainoastaan SB-E-prosessoreiden LGA 2011 -kantaa, mutta uusien tietojen mukaan piirisarja vaikuttaisi olevan yhteensopiva myös LGA 1366 -kannan kanssa.

Tieto tarkoittaa käytännössä sitä, että Bloomfield- tai Gulftown-pohjaisten suorittimienkin omistajat voivat hankkia itselleen X79-emolevyn. X-bit Labsin saamien tietojen mukaan sirujätti on itsekin tuomassa piirisarjaan perustuvia emolevyjä sekä LGA 1366- että LGA 2011 -kannalla. Intelin strategia jatkaa kahdella tehoalustalla on herättänyt paljon kummastusta, eikä yhtiön epätavalliseen päätökseen ole löydetty oikein järkevää syytä.


Intelin emolevyt ovat nimeltään DX79TO (Thorsby) ja DX79SI (Siler). Kaksikosta LGA 1366 -kantainen Thorsby on ominaisuuksiltaan vaatimattomin ja on hintatasoltaankin edullisempi. Siitä löytyy kaksi USB 3.0 -paikkaa, kahdeksan SATA-porttia ja kaksi PCIe x16 -liitäntää.

Siinä missä Thorsbyn PCIe-liittimet ovat mallia 2.0, niin Silerissä on käytetty uuden sukupolven PCIe 3.0 -väyliä ja x16-liittimiäkin siitä löytyy yksi enemmän. Siler tukee DDR3-muistia aina 64 gigatavuun saakka eli siitä löytyy kahdeksan DIMM-paikkaa. Muutenkaan ominaisuuksista ei ole Silerin kohdalla tingitty, sillä siinä on 12 SATA porttia (joista kuusi SATA 6 Gb/s), neljä USB 3.0 -paikkaa, 14 USB 2.0 -paikkaa, kahdeksankanavainen äänikortti, Bluetooth- ja Wi-Fi-tuki sekä kaksi verkkoliitäntää.

3 KOMMENTTIA

Tshlaber1/3

Onhan se toki ennenkuulumatonta että intelin tuotteet ovat taaksepäin yhteensopivia. Ehkä hyvä ottaa välillä huomioon nekin ketkä eivät halua päivittää koko konetta kerralla/haluavat päästä halvemmalla.

nebula0002/3

Originally posted by Tshlaber:

Onhan se toki ennenkuulumatonta että intelin tuotteet ovat taaksepäin yhteensopivia. Ehkä hyvä ottaa välillä huomioon nekin ketkä eivät halua päivittää koko konetta kerralla/haluavat päästä halvemmalla.

Tämä ei periaatteessa ole taaksepäin yhteensopivuutta, sillä edelleen vanhat bloomfieldit ja gulftownit käyvät vain LGA 1366 -kannalle ja uudet SB-E:t vain LGA 2011 -kannalle. Tässä ei ole mitään ideaa, X79 ei tuo käytännössä mitään uutta LGA 1366 -prossuille (käytössä on edelleen 3-kanavainen muistiohjain, PCi-e 2.0 ja ilmeisesti edeleenn ulkoisista ohjainpiireistä riippuva USB3.0 ja SATA III -tuki.

Tnoi3/3

Lol voit siis ostaa vanhalle prossulle uuden emon? Tosi hyödyllistä. Ehkä ihmiset ennemmin haluaisivat sille vanhalle emolle uuden prossun. :D No Intel teki taas perus "Intelit"..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT