AfterDawn logo

Windows 8 palvelinversio vuodettiin nettiin

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Tulevasta Windows 8 -käyttöjärjestelmästä on vuotanut julki jo useampia versioita ja nyt on ollut Windows Server 8 -version vuoro. Kokeiluversio löytynee Internetin torrentsivustoilta, mutta käyttäjäraporttien mukaan kyseinen versio on erittäin buginen.

Uusin pääosin palvelinkäyttöön tarkoitettu 64-bittinen Windows Server 8 ei juuri paljasta lisätietoja, mutta se on kuitenkin ensimmäinen julkisuuteen saapunut Milestone 3 -versio ja 7959-numerollaan tämän hetken tuorein vuotanut Windows 8 -versio.

Aiempien versioiden myötä on kuitenkin paljastunut jo mielenkiintoisia ominaisuuksia, jotka tullaan näkemään lopullisessa versiossa. Edellinen 7955-versionumerolla varustettu Windows 8 -vuoto paljasti esimerkiksi tietoja Microsoftin suunnittelemasta Windowsiin integroitavasta sovelluskaupasta. Nykyisten tietojen mukaan Microsoft kutsuu kauppaa Windows Store -nimellä.

HTML5-pohjaisesta kaupasta on mahdollista asentaa sovelluksia suoraan käyttäjän koneelle selaimen välityksellä. Kaupasta ostetut sovellukset ovat myös käytettävissä käyttäjän muilla koneilla, johon on kirjauduttu samalla Windows Live -tunnuksella.


Geek.com-sivusto sai aiemmin käsiinsä Windows Store -kaupan oletetun logon.

1 KOMMENTTI

ArttuH5N11/1

Synaptic-tyylistä ratkaisua tässä on odoteltukin. On se vaan niin pirun kätevä.

E: Tai sanotaanko oikeasti kätevää pakettienhallintaa. Termeistä kun en ole niin varma...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT