AfterDawn logo

Samsungin Chrome OS -läppäri ilmestyy kesällä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Google Code -sivustolle lipsahtaneen tiedon mukaan Samsung saattaa julkaista kesän aika yhtiön ensimmäisen Chrome OS -käyttöjärjestelmään perustuvan minikannettavan. Valitettavasti sivu on jo ehditty poistamaan projektista.

Samsung avaa Chrome-pelin Alexiksi nimetyllä kannettavalla. Ei ole varmaa onko kyse koodinimestä vai lopullisesta nimestä. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi virkistävä poikkeus laitevalmistajien suosimassa numero-kirjain-yhdistelmien sekamelskassa.

Alexin kokoakaan ei tiedetä, mutta veikkaukset kallistavat vaakakupin 12,1 tuuman puolelle. Tarkkuutta näytöstä löytyy 1280x800 pikselin verran. Sisältä löytyy kaksiytiminen 1,5 gigahertsin taajuudella sykkivä Atom N550 -prosessori, kaksi gigatavua keskusmuistia ja SanDiskin P4-sarjan SSD-asema.

Toistaiseksi Chrome OS on ollut harvinainen näky markkinoilla, vaikka muutamilta valmistajilta on kuultukin Chrome-suunnitelmista. Helpotusta tilanteeseen saattaa kuitenkin tulla Googlen I/O-konferensissa, joka pidetään 8.-11. toukokuuta. Virallista tietoa Alexistakin saadaan varmaan tuolloin.

7 KOMMENTTIA

Thor19931/7

Kyllähän toi ainakin periaatteessa vaikuttaa oikein toimivalta toi Chrome OS, muttamutta.. Mitenköhän hyvän yhteyden se sitten taarvii, että kiitettävästi toimii, kun kerta OS ja softa pitää pilvestä ladata vai pitäskö sanoo streamata. Tokihan se RAMiin sitä varmasti laittaa etukäteen lataustaukojen välttämiseks, mut silti mietityttää.
Myös se voi olla monelle ratkasevaa, että ei softan määrä pärjää Android ja Windows pohjasille peleille. Toki softaa on helppo kehittää web -pohjasuuden johdost.
Mielenkiinnolla pitää kattella tonkin käyttiksen kehitystä, siinä missä _todella_ monen muunkin. Tuntuu, että nyt on muotia julkistaa mahollisimman paljon uusia käyttiksiä.

Euphobia2/7

Originally posted by Thor1993:

Mitenköhän hyvän yhteyden se sitten taarvii, että kiitettävästi toimii, kun kerta OS ja softa pitää pilvestä ladata vai pitäskö sanoo streamata.

Kyllä se käyttöjärjestelmä on koneelle asennettuna ja myös monet web-ohjelmat tukevat offline tilaa. Ei siihen sen nopeampaa yhteyttä tarvitse kuin tavalliseen netin selailuun.

Tore2003z3/7

Jos haluaa kirjoittaa tai facebookkia tai streamata musaa niin ideaalinen ratkaisu. Onlive.com-tyyppinen pelipalvelu saattaa sallia jopa ihan AAA-pelien pelaamisenkin.

PJL784/7

Aivan loistava alusta perus nettisurffailuun, Gmailin lukemiseen, karttojen tutkimiseen, Google Docsin käyttöön ja kännykän seuraksi matkoille, mökille tai kotiin ykköskoneeksi. Kakkoskone voi olla se, jota harvemmin tarvii, eli raskas pöytäkone vaikka.

ChromeOS kannettava voisi olla mahtava esim. automatkoilla ajantappoon ja hyötykäyttöön, jos siihen saisi Voddlerin, niin olisi aivan huippu =) En jäisi mitään kaipaamaan enempää.

Pöytäkoneella hoidan sitten raskaammat pelit ja graafisen- ja web-sivujen suunnittelun ja kuvankäsittelyt. Tuollainen kevyt ja nopeasti käynnistyvä kone on aika herkku juuri pikaiseen postin tarkistukseen tai uutisten lukuun, esim. Hardware.fi sivustolta =)

Kaakatus5/7

Vähän olen skeptinen tämän suhteen. Jos Chrome OS-läppäri on about saman hintainen, kuin vastaava kone Win7:lla, niin eihän Chrome tarjoa käytännössä mitään, mitä Winukalla ei voisi tehdä. Okei, ei tarvitse virustorjuntoja jne, mutta eipä siihen voisi todennäköisesti semmoisia asentaakkaan. Tallennustilaa on todennäköisesti hyvin vähän (tälläisen suunnan ainakin googlen oma proto antaa), eli leffojen ja musan matkaan ottaminen ei onnistu ilman ulkoista laitetta jne. Elikkäs omasta mielestäni Chrome OS-laitteiden pitäisi olla selvästi halvempia kuin vastaava Win läppäri, että niitä viitsisi edes harkita. Varsinkin kun winukan voi korvata jollain vaikkaopa Jolilla.

PJL786/7

Hinta tulee varmasti olemaan näillä laitteilla alle 300€, luultavasti noin 250€. Tuo JoliCloud on muuten aika kiinnostava, kiitos vinkistä =)

PJL787/7

Sen musiikin voi aina kuunnella muualla tai käyttää http://listen.grooveshark.com/ http://www.mougg.com/ tai http://db.tt/pPFzEHg ja luultavasti vielä satoja muitakin tulee, itse löysin tänään yhden hyvän musiikin kuuntelu sivuston.

Elokuvista en tiedä, mutta aika hyvin 10gt tilaankin mahtuu HD ready (720p) elokuvia tai DVD laatuisia elokuvia. Voddler voisi olla aika guru kun toimisi tuossa Chrome OS:ssä, kohta se tulee muuten Google Androidille =)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT