Intel kääntää tablet-Androidia omille prosessoreilleen

Kirjoittaja Teemu Laitila,

Intel kääntää tablet-Androidia omille prosessoreilleen
Intel julkisti juuri yhtiön osavuosituloksen ja kertoi samalla sijoittajille tulevaisuudensuunnitelmistaan. Intelin toimitusjohtaja paljasti muun muassa, että yhtiö työskentelee parhaillaan Googlen Android 3.0 Honeycomb -käyttöjärjestelmän kääntämiseksi Intelin prosessoreille.

"Olemme saaneet Googlelta Android Honeycombin lähdekoodin ja sen kääntäminen on hyvässä vauhdissa" Otellini kertoi sijoittajille The Registerin mukaan.

Otellinin paljastus vahvisti aiemmat huhut, joiden mukaan Intel olisi yhteistyössä isojen laitavalmistajien kanssa suunnittelemassa Intelin prosessoria käyttävää taulutietokonetta. Aiemmin vahingossa julkaistujen mainoskuvien perusteella yhdeksi Intel-tabletin valmistajista on veikkailtu jo ainakin Aceria.

Intel julkaisi viime viikolla nimenomaan tablet-laitteisiin suunnatun vähävirtaisen Oak Trail -koodinimellisen Atom-prosessorin. Intelin mukaan siihen perustuvia tabletteja tullaan näkemään useampia vielä tämän vuoden puolella. Otellini paljasti myös, että laitteet tulevat perustumaan Windowsiin, MeeGoon ja Androidiin.

Kommentoi uutista