Z68:n hinta odotettua alhaisempi

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Z68:n hinta odotettua alhaisempi
VR-Zonen tietojen mukaan Intelin Z68-piirisarjan suositushinta jää odotuksia alemmalle tasolle, lähelle P67:n hintatasoa. Tämä indikoi suhteellisen edullisia high-end-emolevyjä Sandy Bridge -prosessoreille.

Valitettavasti VR-Zone ei osaa sanoa muuta, eli Z68:n varsinaista hintaa tai hintaeroa suhteessa P67:ään. Toisaalta tiedoilla ei ole suurta käytännön merkitystä, suurimmalle osalle riittää tieto ettei emolevyjen hinnat karkaa tähtitieteellisiksi.

Intel on myös päättänyt antaa aiemmin RST SSD caching -nimellä tunnetulle tekniikalle uuden nimen: Smart Response. Teknisiä muutoksia tekniikkaan ei ole tullut, vaan PR-osastolla on haluttu antaa sille seksikkäämpi nimi. Smart Responsessa on käytännössä kyse siitä, että SSD-asemalla "kiihdytetään" kovalevyn nopeutta. Z68 tulee mahdollistamaan myös prosessorin ylikellotuksen ja integroidun näytönohjaimen käytön samanaikaisesti. Aiemmin kuluttajien on pitänyt valita P67:n ja H67:n väliltä, joista kummastakin puuttui toinen ominaisuus.

Vaikka piirisarjan todellista julkaisupäivämäärää ei vielä tiedetä, niin on hyvät perusteet olettaa sen olevan kuukauden tai kahden sisällä. Kesäkuun Computexia on pidetty viimeisenä takarajana.

Kommentoi uutista