AfterDawn logo

Intel aloitti Z68-piirisarjan tuotannon

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

VR-Zonen saamien tietojen mukaan Intel on aloittanut Z68-piirisarjan (sekä H61- ja Q65-piirisarjojen) tuotannon viime viikolla. Piirisarja perustuu uuteen B3-steppingin Cougar Point -oheislaiteohjaimeen, joten tällä kertaa kuluttajien ei tarvitse huolehtia SATA 3 Gbps -väylien degeneroitumisesta.

Piirisarjan virallinen julkaisu on todennäköisesti toukokuun ensimmäisellä viikolla. Intel on siis lykännyt julkistusta hieman, koska aiempien tietojen mukaan julkaisu tapahtuu huhtikuun puolella. Ilmeisesti Intel haluaa lisää aikaa myydä P67- ja H67-piirisarjoja. Kerroimme jo aiemmin Intelin suunnitelmista julkaista kaksi Z68-piirisarjaan pohjautuvaa emolevyä tänä vuonna. Näistä DZ68DB on tarkoitus julkaista ennen vuoden puoliväliä, joten sen pitäisi ilmestyä melko nopeasti piirisarjan julkaisun jälkeen.


Z68-piirisarjaa on pidetty yleisesti H67- ja P67-piirisarjojen hybridinä, koska siinä on mahdollista kellottaa prosessoria kerrointa nostamalla ja toisaalta käyttää samalla Sandy Bridge -prosessoreiden integroitua näytönohjainta. Z68:ssa on kuitenkin mukana uusi ominaisuus nimeltä SSD caching. Sen ansiosta SSD-aseman voi valjastaa kovalevyn välimuistiksi, minkä pitäisi tuoda lisää suorituskykyä. Ominaisuuden saa käyttöön Rapid Storage Technology -ajureiden 10.5-version myötä.

Z68:n hinta on emolevyvalmistajille noin kahdeksan dollaria kalliimpi kuin P67. Näihin piirisarjoihin perustuvien emolevyjenkin hintojen pitäisi erota vain hieman toisistaansa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT