AfterDawn logo

Microsoft ei usko tablettien ja älypuhelinten uhkaavan asemaansa

Teemu Laitila Teemu Laitila

Microsoft ei näe yhä kasvavaa tablet-laitteiden kysyntää uhkana yhtiön asemalle, kertoo uutistoimisto Reuters. Microsoft Internationalin johtajan Jean-Philippe Courtoisin mukaan tablettien merkitystä koko alan kannalta on yksinkertaisesti liioiteltu. Vaikka uusia laitteita tulee ja menee, Courtois kertoo Microsoftin tablet-tuotteiden kehityksen olevan hyvässä vauhdissa.

Tähän mennessä Microsoft ei ole onnistunut juuri saamaan jalansijaa Googlen Androidin ja Applen iOS:n hallitsemilta tablet-markkinoilta. Microsoft kuitenkin ilmoitti tammikuussa, että sen seuraava Windows-käyttöjärjestelmä tulee toimimaan myös suurimmassa osassa mobiililaiteissa käytetyillä ARM-suorittimilla, minkä pitäisi madaltaa valmistajien kynnystä käyttää Microsoftin ohjelmistoja mobiililaitteissaan.

Microsoftin mukaan tärkeämpi trendi alalla on tällä hetkellä pilvipalvelut, johon Microsoft panostaa jatkuvasti. Huolimatta Microsoftin luottamuksesta omaan asemaansa, nimenomaan älypuhelimet sekä tabletit nostivat viime keväänä Applen Yhdysvaltain suurimmaksi teknologiayhtiöksi ohi Microsoftin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT