Intel odottaa paljon 22 nanometrin prosessilta

Kirjoittaja Manu Pitkänen,

Intel odottaa paljon 22 nanometrin prosessilta
Intel aikoo nykyarvioiden mukaan siirtyä uuteen 22 nanometrin prosessiin tämän vuoden lopulla. Siirtymä tuo muutoksia paitsi itse tuotteisiin, niin myös Intelin tehdasorganisaatioon kun uusia siruja aletaan valmistamaan kolmen sijaan neljässä tehtaassa.

Aiempaan pienempään viivanleveyteen siirtyminen maksaa Intelille tänä vuonna yhdeksän miljardia dollaria. Suuret panostukset tuovat Intelille toisaalta mahdollisuuksia, sillä sen kautta Intelille avautuu aivan uusia markkinoita sulautettujen järjestelmien puolelta. Prosessin päivitys vaikuttaa Intelin koko tuotemallistoon, joten uudella prosessilla valmistettuja prosessoreita tulee palvelin- ja työpöytäkoneisiin, kannettaviin, tabletteihin, älypuhelimiin ja älytelevisioihin.

Uudella tuotantotekniikalla Intel pyrkii voittamaan itselleen erityisesti älypuhelinmarkkinoita. Aluksi älypuhelimille tarkoitettuja piirejä on tarjolla ainoastaan 32 nanometrin siruina, mutta siirtymä 22 nanometrin tekniikkaan aiotaan tehdä niin nopeasti kuin vain on mahdollista.

Intel ei suostu vahvistamaan massatuotannon aikataulua. Yhtiön toimitusjohtaja Paul Otellini kuitenkin toteaa, että valmistustekniikkaan liittyvä kehitystyö on saatu tehtyä ja tekniikkaa testaillaan tällä hetkellä. Ensimmäiset toimivat sirut on jo valmistettu.

Kommentoi uutista