Seuraavissa iPadeissa kameroita ja kokovaihtoehtoja

Kirjoittaja Teemu Laitila, | Kommentteja (5)

Seuraavissa iPadeissa kameroita ja kokovaihtoehtoja
Applen seuraavan sukupolven iPad-laitteisiin on luvassa kamera sekä laitteen etu- että takapuolelle. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka perustaa väitteensä aasialaisten elektroniikkavalmistajien tietoihin. Samojen lähteiden mukaan luvassa on myös uusia pienempiä kokovaihtoehtoja.

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs on aiemmin julkisuudessa moittinut Samsungin Galaxy Tabin 7" kokoista näyttöä liian pieneksi tablet-käyttöön. Toisaalta Jobs on aiemminkin torpannut Applen tulevista tuotteista liikkuvia myöhemmin todeksi osoittautuneita huhuja. Jobs esimerkiksi piti videoita toistavaa iPodia naurettavana ajatuksena.

Vaikka iPadin IPS-tekniikalla toteutettua näyttöpaneelia pidetään jo nyt luokkansa parhaana, valmistajien mukaan seuraavan sukupolven iPadeissa tullaan näkemään vielä aiempaa parempia näyttöjä.

Applen odotetaan julkaisevan laitteen tammikuun aikana ja markkinoille sitä voidaan odottaa huhtikuun mittaan. Kilpailu tablet-koneiden markkinoilla on kuitenkin kiristymässä ja tammikuussa järjestettävillä CES-messuilla voidaan odottaa kymmeniä uusia tuotejulkistuksia.

5 kommenttia

Tnoi



Se tapahtuu.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12. joulukuu, 2010 @ 19:47
Guarded
Hyvähän se nyt kun on ennätysmäärät iPadejä myyty, niin tuodaan uudet ja kalliimmat mallit kuluttajille. Näinhän tämä on jo pitkä aikaan mennyt.
Sokeita ovat nuo Apple-fanit...

YARR!

Divisor
On se kallista lystiä... -> Tnoi: hyvä kuva muutes :D

3DMark05: 27858, 06: 21477, Vantage: 18882 | Intel core i7 860 3.22GHz | G.Skill 8Gb 1600MHz | Nvidia GeForce GTX 295 | Asus P7P55D Deluxe | LC Power 850W | 2TB Seagate, LaCie | Logitech G19 | Roccat Kone [+] | Roccat Kave 5.1 Headset | BenQ 24"+ LG 19" | Thermaltake Soprano Dx | JVC-RX-5060 @5.1 | Boston Acoustics 12", Pioneer, Philips |

Arzgahhh
kyllä hiukan kiinnostais tuo ipad. :P Ihan testimielessä että kui hyvin se soveltuis meikäläiselle. Varmaan hankin sitten kun tuo uus malli tulee, vanhojenhan hinta varmasti laskee?

ASRock N68C-S UCC | Athlon II X2 250 | Winfast 8800gt + Setsugen | 2gb DDR3 1066mhz | Spinpoint F3 500gb Sata II | Razer Arctosa | Steel Series Kinzu Pro |


squi
Originally posted by Arzgahhh:
kyllä hiukan kiinnostais tuo ipad. :P Ihan testimielessä että kui hyvin se soveltuis meikäläiselle. Varmaan hankin sitten kun tuo uus malli tulee, vanhojenhan hinta varmasti laskee?
Omien lyhyehköjen kokeilujen perusteella kiva laite mediakäyttöön ja netinselailuun ja onhan se käyttöliittymä sulava :)

Huonoina puolina taas aika rajalliset käyttökohteet. Näppäimistöllä ei mielellään kirjoita yhtään pidempää tekstiä. Kaikkein suurimpana esteenä kuitenkin käyttöarvon suhde siihen hintalappuun.

Kommentoi uutista