AfterDawn logo

STMicroelectronicsilta edullinen virtalähdepiiri Blu-ray-asemille

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Mikropiirejä valmistava STMicroelectronics on julkaissut uuden virtalähdepiirin, jonka ansiosta Blu-ray-asemien rakennetta pystytään yksinkertaistamaan ja samalla asemien tuotantokustannukset saadaan laskettua. Hintojen odotetaan näkyvän myös kuluttajahinnoissa.

STMicroelectronicsin kehittämä STODD01-piiri pystyy tuottamaan kaikki Blu-ray-aseman vaatimat kolme jännitelinjaa, mukaan lukien sinisen laserin vaatiman korkean käyttöjännitteen. Aiemmin asemissa on jouduttu käyttämään useaa erillistä virtalähdepiiriä, mikä on nostanut asemien tuotantokustannuksia. Samalla asemien kokoa saadaan pienennettyä.

STODD01:ssa on myös ominaisuus, jonka ansiosta Blu-ray-asemien lepotilan virrankulutusta saadaan pienennettyä selvästi. Piirit ovat jo massatuotannossa, mutta niitä hyödyntävien ensimmäisten asemien julkaisusta ei vielä tiedetä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT